Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Sunnuntaipäivä Karenissa

Kollega entisestä Finpro-elämästäni, eli Jonnisen Jarmo tuli Nairobiin työmatkalle ja lupasin viedä hänet ajelulle Kareniin, jossa suurin osa paikallisista nähtävyyksistä sijaitsee. Karenin kaupunginosa on saanut nimensä tanskalaisen kirjailijan Karen Blixenin mukaan (vrt. elokuva "Out of Africa"), joka kahvinviljelyn ohessa toimi paikallisena hyväntekijänä perustaen koulun alueen kantaväestön lapsille.

Aamu alkoi Giraffe Centeristä syöttämällä nappuloita Stacylle ja hänen kaverilleen. Yksi kerrallaan vaikka Stacy kuinka venytti huulia ja tumma kieli venyi noin 20cm ulos ottamaan kuivamuonan vastaan. Alhaalla kärkkyivät pahkasiat ohi tipahtaneita herkkupaloja.
Kolme pientä elefanttia marssi näin.... David Sheldrickin perustama elefanttien orpokoti pystyy maksimissaan hoitamaan 36 orpoa. Tällä hetkellä siellä oli 21 alle kolmevuotiasta elefanttia, nuorimmat 2-6kk ikäisiä (kuvassa). Yli kolmen vuoden iässä orpokodissa kasvaneet elefantit viedään Tsavon reservaattialueelle, jossa niitä viiden vuoden ajan sopeutetaan paikallisiin villielefanttien laumoihin. Jokaisella orvolla on hoitaja, joka sitoutuu noiden n. 8 vuoden ajaksi sillä elefantti on älykäs ja erittäin herkkä eläin ja mikäli hoitaja katoaa yhtäkkiä, voi elefantti"vauva" kuolla suruun. Hoitajat nukkuvat samassa pilttuussa elefanttivauvojen kanssa: elefanttivauva alhaalla oljilla ja hoitaja pukkisängyssä ylhäällä.

 Pienille elefanttiorvoille syötetään erikoismaitoa tuttipullosta huovan alta - kahden puun väliin ripustettu huopa kuvastaa äidin mahaa. Pienillä on selässään huopa sen vuoksi, että niiden vastustukyky on vielä heikko ja ne vilustuvat helposti saaden keuhkokuumeen. Lisäksi tuo huopa selässä antaa niille turvallisuuden tunteen, ikään kuin kävelisi äidin masun alla.

Ruokaa!!!! koko lauma suorastaan hölkkäsi elefantinkevyesti paikalle
 

Joka porukassa on aina se, joka osaa hommat parhaiten. Tämä heppu piteli itse maitopulloaan juodessa.
 

Juominkien päälle alkoi riehuminen. Tämä kaveri ryhtyi lapiohommiin.
 


Pelasimme myös jalkapalloa (en osaa vielä kääntää kuvia tässä blogspotissa, sorry....)

Kärsänvetoa

Näin varmaan ekan kerran elefantin istuvan

 
 Piipahdimme myös Karen Blixénin kotimuseon pihalla kuvailemassa, sen jälkeen matka jatkui Kazurin korutehtaan kautta ihanaan Talisman-ravintolaan lounaalle. Jossa minulle oli varattu oma pöytä. Vuosi Nairobissa ja minut tunnetaan jo etunimellä!!! ;)



torstai 24. heinäkuuta 2014

Päiväntasaajalla jo runsaan vuoden

Koska Wordpressiin luomani blogi oli hankala sekä päivittää että  lukea, päätin kokeilla Bloggerin tarjoamaa pohjaa - josko tästä olisi iloa enemmän meille molemmille?

Samalla tein tästä julkisen, en nimittäin oikeasti usko että minun ja Iksun seikkailut saavuttavat koskaan niin suurta lukijakuntaa että joutuisin sen vuoksi rajaamaan oikeuksia. Iksu resort-blogi "goes public" ! ja tästä lähtien ainoastaan suomeksi.


Kesälomani Suomessa kesäkuussa meni +10 asteen molemmin puolin ja yhtäkkiä +16 alkoi siellä vaikuttamaan suorastaan hellepäivältä. Nyt on Keniassa talvi tulossa, ja sama +16 vaikuttaa todella kylmältä päivällä. Öisin lämpötila laskee +10 asteen allekin ja koska talossa ei ole minkäänlaista eristystä eikä edes varaavaa takkaa, nukun tällä hetkellä sähköpatterin paahtaessa täysillä, kahden peiton alla, pieni mäyräkoira kyljessä patterina. Kenialaisten suosimaa lämminvesipulloa en vielä ole opetellut käyttämään. Ne muutamat kerrat kun jossain lodge-majoituksessa sellainen on ollut illalla tungettuna sänkyä lämmittämään illalla, olen meinannut saada sydänkohtauksen pujahtaessani lakanoiden väliin. Kuvitelkaa nyt: sellainen lämmin, hyllyvä, villakankainen yllätys peiton alla..... ekalla kerralla luulin että siellä on joku eläin! Onhan se tietenkin ihanaa, kun sänky on lämmin, mutta jotenkin en ole kovin kiintynyt näihin lämminvesipulloihin.

Vuosi Keniassa on mennyt nopeasti. Vuoden aikana olen mm.
- ostanut auton ja saanut kenialaisen ajokortin
- joutunut uusimaan kolme luottokorttia koska ne kaikki kopioitiin
- marssinut postilaitoksesta ulos mielenosoituksellisesti kieltäytyen kategorisesti maksamasta n. 70 euron arvonlisäveroa kolmesta vanhasta kenkäparista (jotka eivät eräällä Suomen matkalla enää mahtuneet laukkuun ja lähetin ne siksi postitse itselleni)
- syöttänyt kirahvia
- seisonut 5 tuntia karanteenialueella (kun noudin vuosi sitten Iksun lentokentältä)
- löytänyt ihan huippuhyvän ranskalaisen kampaajan
- lomaillut paratiisisaarella ja väistellyt aasinkikkaroita hiekassa
- majoittanut ihania ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat tulleet käymään täällä. Sisareni viipyi 2 kk maalaten puutarhassani. Hänen Karibu Kenya!-näyttelynsä on avoinna tällä hetkellä Galleria TaideKellarissa, Aleksis Kiven katu 15, Tampere koko heinäkuun ma-pe klo 10.30 - 18.00. Galleria sijaitsee sisarentyttäreni Satun boutiquen alakerrassa.
- korjauttanut ruohonleikkuria sillä tuloksella että se kyllä toimii mutta siinä on nyt neljä erilaista pyörää
jne. jne.

Blogin nimi "Kovaa hönkyä Keniassa" juontaa juurensa helmikuiseen sisarentyttäreni Satun, hänen ystävänsä Liisan sekä sisareni vierailuun, jolloin menimme 14pv putkeen täysillä. Aamuherätykset olivat aikaisia ja illat venähtivät helposti. Niin täällä käy kaikille. Eli jos suunnittelet lomaa tänne päin, voin varoittaa että ei tänne laiskottelemaan kannata tulla - nähtävää riittää!!