Goodbye Kenya, hello Canada!

Tämä blogi sulkeutui 23.6.2016, kun siirryin kesäloman kautta Kanadaan 26.7.2016. Muutosta ja muustakin voit lukea lisää uudessa blogissani "Kanadan otoksia" (nimi saattaa muuttua jos keksin hieman raflaamamman sellaisen).

Arkea ja safaria

Pari viikkoa sitten suuntasin kollegani Airin kanssa safarille yhteen lempipaikoistani eli Chui lodgeen Naivashassa. Se on sen vuoksi mukava kohde että sinne ajaa Nairobista runsaassa parissa tunnissa. Tämä oli jo neljäs kertani siellä näiden kolmen vuoden aikana. Chui lodge on osa kokonaisuutta, johon kuuluvat 18000 hehtaarin (!) yksityinen luonnonpuisto, toinen majoitusvaihtoehto eli Kiangazi house, ruusuviljelmiä ja yksityinen voimalaitos. Kaikki saman hollantilaisen perheen omistuksessa. Eli vaikkei Chui lodgessa ollut tuona viikonloppuna Airin ja minun lisäkseni kuin yksi intialainen pariskunta, niin se ei haittaa koska yritys tuottaa koko ajan rahaa siitä huolimatta.

Kyseinen yksityinen luonnonpuisto on kuin pieni paratiisi – suorastaan kuin Disneyn elokuvasta. Kaikki eläimet ovat hyvin syöneitä ja kiiltäväturkkisia. Kesyt seeprat tulevat kurkkimaan auton ikkunasta sisälle. Maisemat ovat kauniit ja vehreät, joka paikassa henkii ihana luonnon rauha. Joskus v.2002 Chui Lodgessa käyskenteli kesy gepardi, jota vieraat saivat silittää. Nyt puiston puolella on 30 leopardia ja yksi leijona. Ja tuolla paikan ainoalla leijonalla on nimi: George.

George on ehdottomasti tähtiainesta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun onnistuin näkemään sen, mutta täytyy sanoa että George on varmaan komein ja suurin leijona mitä olen nähnyt. Suurin myös siksi, että se näyttää aika hyvin syöneeltä – ruokaa on tarjolla puiston täydeltä kunhan viitsii käpälänsä ojentaa. Se on noin 10-vuotias ja tassutellut 5-vuotiaana omin päin puistoon todennäköisesti Nakurusta. Georgelle ei ole hankittu tyttöystävää, sillä puistossa käyskentelee 12 harvinaista Grevyn seepraa, joita yritetään suojella. Tosin nyt aitaa on ryhdytty vahvistamaan siltä varalta, että Georgelle kuitenkin hankittaisiin kumppani vaikkakin se alkaa olla jo eläkeiässä.

George karjahteli puistossa ja äänen avulla löysimme sen seisomasta uljas harja hulmuten auringonlaskussa. Siinä se poseerasi meille seisten ja maaten, sivulta ja edestä. Kaikesta näki että se on tottunut olemaan huomion kohteena. Hieman narsistinen tapaus  J. En ole ihan varma onko George valmis ottamaan kumppania puistoon, se näyttää jotenkin nauttivan liikaa omasta seurastaan.

Loppukirin nimissä tein vielä toisenkin safarin viime viikonloppuna, tällä kerralla kauemmaksi pohjois-Keniaan, Samburuun, norjalaisen kollegani Gron kanssa. Ajomatkaa kertyi 5 tuntia mutta maisemat ovat niin kauniita (reitti kulkee Mount Kenyan ohitse) että aika kului nopeasti. Samburun kansallispuistossa sijaitsee Elephant Bedroom Lodge, joka ei ole aidattu eli elefantit ym eläimet voivat vapaasti kulkea leirin läpi niin halutessaan. Näimme leijonia, gepardin pentuineen ja kertakaikkisen uljaan nuoren leopardiuroksen. Puisto oli kauneimmillaan, savanni oli peittynyt valkoisiin kukkiin ja paikoittain autiomaaruusun punaiset kukat täydensivät maisemaa.

Minulle tuntematon paikallinen luontokuvaaja-suuruus Paras Chandari oli kuvaamassa samana viikonloppuna leopardeja ja lähti päivää aiemmin kuin me pois puistosta. Hän tuntui olevan aina siellä missä tapahtui: leopardi upean puunrungon päällä haukottemassa, vaikuttava kahden uroselefantin taistelu, gepardiemo saalistamassa gerenuk-antiloopin poikasilleen jne. Kaipa sitä tulee mestariksi lajissa kuin lajissa jos sitä tekee joka päivä. Myös hyvällä paikallisoppaalla on suuri merkitys sillä kun me saimme Paraksen lähdettyä hänen oppaansa käyttöömme, löysimme heti gepardipentueen ja seuraavalla kerralla leopardin.

Työrintamalla tahti tuntuu vain kiihtyvän loppua kohden ja työpäivät venyvät melkein poikkeuksetta. Virka-asunnon remontin ensimmäinen vaihe on nyt saatettu loppuun ja ensi viikolla siellä pidetään jo ensimmäinen vastaanotto ministerivierailun yhteydessä. Vielä on normaalia pientä säätöä kuitenkin ennen kuin kaikki on valmista. Eilen kävin ostamassa lipputangot sisälle virka-asuntoon ja suurlähetystöön, liput sain Suomesta alkuviikosta, verhonipsuja pitäisi jostain löytää, maanantaina menen ripustelemaan tauluja vastaanottotiloihin jne. Jos olisimme Suomessa, tämä kaikki ei olisi temppu eikä mikään, mutta Keniassa kaikkeen palaa monesti tuhottomasti aikaa (ja hermoja….).

Suuurlähetystön tuorein kenialainen autonkuljettaja kävi pari viikkoa sitten Suomessa kurssilla. Tänään aamukahvilla hän luetteli meille Suomen kummallisuuksia, kuten:
- linja-autoilla on AIKATAULUT ja ne kulkevat melkein minuutilleen. Bussissa on myös STOP-nappulat melkein penkin vieressä ja valotaululta näkee pysäkkien nimet (vs. Keniassa matatu-pikkubussit tulevat kun sattuvat, ihmiset ryömivät toistensa yli melkein liikkuvasta autosta sisään jne.)
- jalankulkijoille on SUOJATIET, ja autot antavat jalankulkijoiden ylittää rauhassa tiet (vs Keniassa jalankulkijat ylittävät mistä pääsevät, suojateistä ei tietoakaan)
- Suomessa kadut PESTÄÄN. Tätä James oli tuijotellut ihmeissään aamuyöstä Grand Marina-hotellin ikkunasta: ensin ajoi auto joka laski vettä kadulle ja perässä kulki harja-auto. James sanoi ettei kukaan hänen kenialainen kaverinsa tule tätä uskomaan (vs Keniassa on hyvin harvoissa paikoissa edes jalankulkutietä, tiet ovat huonokuntoisia ja jalankulkijat tarpovat punamullassa satoi tai paistoi)
- supermarketeissa myyjät eivät pakkaa tavaroita ja muovipussit maksavat (vs Keniassa on aina kassalla joku pakkaamassa tavarat ja muovipussit ovat ilmaisia). Joku myyjä oli hermostunut ja viskannut pari muovipussia Jamesille, joka oli odottanut melkein viisi minuuttia, että joku olisi pakannut tavarat kuten Keniassa
- ravintoloissa ihmiset joutuvat itse siivoamaan pöytänsä ja viemään tarjottimensa kärryihin
- bensa-asemilla joutuu itse tankkaamaan ja pesemään tuulilasin
Tässä vain muutama kummastelun aihe, mitä James ihmetteli. Noihin viimeisiin kohtiin voisi sanoa, että ne ovat valitettavia esimerkkejä siitä, miten Suomesta on hävitetty työpaikkoja ja palveluammatteja.

Kenialainen jalkakäytävä

Sadekausi on tällä hetkellä täällä pahimmillaan: asuinalueeni ajoreitti on portilla n. 30cm syvän veden peitossa. Naapurini Gron talo sijaitsee montussa, ja hänellä nousi yhtenä iltana sateella vesi olohuoneessa 20cm korkealle (oma taloni on onneksi korkeammalla, joten minulla lainehtii vain puutarha silloin tällöin). Teihin on ilmestynyt syviä isoja kuoppia, jotka ovat renkaiden surma jos niihin osuu vauhdilla.

Muuttovalmistelut etenevät myös vähitellen. Tavarat lähtevät 21.6. ja itse lennän Iksun kanssa Suomeen 23.6.  Sen sijaan Iksun vientilupa-paprun hoitaminen tuntuu äärimmäisen työläältä ja monimutkaiselta. Olen jo skannannut kaikki paperit jollekin agentille, joka tuon maagisen paperin lopulta antaa, mutta sitä ennen täytyy juosta eläinlääkärin ja Kabetella sijaitsevan leimatoimiston väliä. Kollegani Airi on onneksi samassa jamassa oman koiransa viennin kanssa, ja olemme pähkäilleet tätä kuviota yhdessä. Hänen vartijansa oli ihmetellyt miten Airin koiralla voi olla EU-passi kun hänellä itsellään ei ole edes Kenian passia =D

Loppuun yksi kuva joka otettiin Hollannin vastaanotolla. Heillä oli sponsorina firma joka tekee valokuvista jääkaappimagneetteja, ja vieraista otettiin kuvia joista sai mukaan kotiin oman magneetin. Kuinka ollakaan juuri minun naamani osuu olemaan tuon ruokapinon takana =D =D Ainakin tätä voi sanoa tehokkaaksi jääkaappimagneetiksi laihdutusta ajatellen!!

Hei, blogi on vielä olemassa!!

Miten ihmeessä on voinut kulua yli 3 kuukautta viimeisestä päivityksestäni???!!

Ääretön vesi ja kaunis iltarusko Dianissa

Pikakelauksella taaksepäin katsoen täällä kävivät Heiskasen Tiina tammikuun alussa, Joensuut ja Koposet tammi-helmikuun vaihteessa ja sen jälkeen Rouvisen Vesa, Häggblomin Heidi ja sisareni. Voisinko siis syyttää vierasboomia siitä, että tekstiä ei ole syntynyt?

Safareita on tehty, rannikolla rusketuttu ja merisiilin piikkejäkin jalkapohjaan soviteltu. Puhuttamaan vapaa-ajan ulkopuolisesta ajasta, elikkä töistä. Niiden puutetta ei ole päässyt viime aikoina valittamaan.

Ei. Ei se voi noista asioista johtua.

Yksi todellinen syy on se, että pinkki Samsung-läppärini rupesi loikoilemaan. Sen näyttö ei enää halunnut pysyä pystyssä ilman taustatukea - kyllä minä ymmärrän että läppärilläkin voi olla sellaisia päiviä ettei vaan huvita. Mutta että siitä tuli pysyvä olotila, sitä en ymmärrä. Olinhan kuitenkin sitä hyvin kohdellut enkä riepotellut ympäri maailmaa. Se sai katsella täällä Keniassa Suomen telkkariakin ja näki jopa itsenäisyyspäivän vastaanoton suorana lähetyksenä. Kiittämätön vempele.

Työtä vieroksuva pinkki Samsung, siinä se vaan loikoilee

Joten niin vaikea päätös kuin se olikin, oli aika siirtyä eteenpäin. Suomessa koulutusreissullani marssin sitten sisareni kanssa Tampereen Giganttiin. Tavoite oli selvä: hyvä keskihinnaltaan n. 700euron läppäri, joka kestäisi menossa mukana muutaman seuraavan vuoden. Miten siinä sitten kävi niin, että bongasin hyllystä sen kaikkein uusimman ja melkein kalleimmankin Lenovon Yoga-läppärin. Olihan sen ostamiseen toki järkisyyt olemassa: se oli kaikkein nätein läppäri Gigantissa! Hieman emmin ja muodon vuoksi vielä kyselin halvempia vaihtoehtoja. Sisareni yllytti hullua ja niinpä huomasin järkeileväni, että kun saan verot siitä pois niin eihän se nyt ihan niin kallis ole. (Gigantilla on vaihtoehtona systeemi, jossa saa täydet alv'it takaisin sen sijaan että käyttäisi huijarifirma Global refundia joka ottaa melkein 30% siitä itselleen). Ja niinpä huomasin marssivani tax free-pakettiin pakattu superkallis Lenovon Yoga kainalossani ulos Gigantista.

Tässä on se nätti kone, jolla jatketaan blogin kirjoittelua

Muuttovalmistelut Nairobista Ottawaan ovat nyt käynnistyneet. Lentoliput ja koirapaikka lennoille on varattu, muuttofirma on valittu, siirtokoulutuksessa Hesassa käyty ja ensi viikonloppuna on tarkoitus kuvata kaikki muuton yhteydessä myytäväksi tarkoitetut kalusteet ja tavarat. Totesin tuossa yhdelle ystävälleni, että nyt olisi hyötyä sellaisesta aviomiehestä joka hoitaa kaiken tuon puolestani - ja auton myymisen kaupan päälle. Tai no, ehkä minun luonteellani hoitaisin sen kaiken kuitenkin itse.

Helsinki oli kaunis, aurinkoinen mutta petollisen kylmä. Takki auki liihottaminen kostautui kurkkukivulla paluulennolla. Koulutuspäivien jälkeen ehdin tavata paljon ystäviä, yhtään iltaa ei tarvinnut yksin viettää. Erityisen mieleenpainuva käynti oli hotelli Tornin yläkerran baarisssa. En ole koskaan ennen siellä käynyt, mutta isäni vietti siellä villissä nuoruudessaan paljon aikaa poikaporukassa johon kuuluivat mm. siihen aikaan tuntemattomat Olavi Virta, Paavo Einiö ja Henry Theel. Oli jotenkin nostalgista käydä siellä isäni jalanjäljissä ja onneksi paikkaa ei ole modernisoitu liikaa, jotta pääsin oikeaan tunnelmaan.

Näkymä hotelli Tornin terassilta Hullujen päivien keltaiseen torniin

Sellainen kenialainen kuriositeetti tähän loppuun vielä, että suurlähetystömme luovutti vihdoin maalis-huhtikuun vaihteessa Kenya Wildlife Servicelle tuhottavaksi sille virka-asunnon talokaupassa 1981 päätyneet kaksi norsun syöksyhammasta. Alkuunpaneva sysäys (siitä otan nyt tässä omassa blogissani sulan hattuuni) tähän tekoon tuli minulta, sillä kun kävin residenssin kalusteita läpi tammikuussa 2015 tulevaa isoa remonttia silmälläpitäen, ryhdyin miettimään ettei ole kovin eettistä enää nykypäivänä pitää hallussaan norsunluuta vaikka se olisikin laillisesti meille päätynyt. Joten ryhdyin ensin selvittelemään Ulkoministeriön kautta, voidaanko ne luovuttaa tuhottavaksi ja kun lupa sitten saatiin, aloimme selvitellä mahdollisuutta luovuttaa ne Kenya Wildlife Servicelle. Asia sitten venyi ja vanui kun emme Kenian taholta saaneet mitään kunnon vastausta, kunnes tämän vuoden maaliskuulla kuulin uutisissa että presidentti Kenyatta järjestää huhtikuun lopulla suuren norsunluun ja sarvikuonon sarvien polttotapahtuman,  ja monen mutkan kautta lopulta saimme ne meidän kaksi hammastamme siihen kasaan mukaan. Edustustomme kakkosmies Ramses kävi luovuttamassa hampaat virallisesti KWS'lle. Voit lukea asiasta tarkemmin Ylen uutislinkistä tästä .

Syöksyhampaista tuli poistaa niiden jalustat, tässä residenssi puutarhurit työssä. Naureskelimme samalla, että mitäs jos nämä eivät olekaan aidot vaan viemme muoviset koriste-esineet KWS'lle. Mutta aidot ne olivat, ikävä kyllä.

Luonnollinen viikonloppu

Loppiaisen jälkeinen viikonloppu on ekstraluksusta – keskiviikko katkaisi vuoden ekan työviikon mukavasti ja nyt viikonloppuna oli jotenkin ihan tolkuttomasti aikaa olla tekemättä kaikenlaista. En sopinut mitään muuta menoa kuin tämän aamun kävelyn naapurini Gron ja koirien kanssa Karuran eukalyptusmetsässä.


Pallopeli à la Iksu. Minä heitän, se juoksee pallon luokse ja odottaa että myös minä tulen sinne.... Jossain on koulutus mennyt pieleen?

Aloin lukea joululahjakirjoja, kiertelin puutarhaani ja leikin Iksun kanssa pallolla.  Katsoin booxtv’n kautta sinne kertyneitä ohjelmia, tein ruokaa ja OLIN. Kävin tankkaamassa auton YK:n bensa-asemalla ja kerroin tankkaajalle, että Suomessa oli pohjoisessa mitattu -41,7 astetta. Hän jäi ihmettelemään että voiko siellä asua ihmisiä. Vakuutin että voi.

Kameratuki/jalka vois olla ihan kova juttu, sen verran heittelehtii video

 

Lukiessani puutarhassa minulla oli taas aikaa keskittyä siellä lenteleviin lintuihin. Lintujen uima-allas on ollut hyötykäytössä, pesin sen mäntysuovalla ja vaihdoin linnuille raikkaat kylpyvedet. En usko että linnut itse tästä puhtaudesta niin piittaavat, mutta likaisia lammikoita löytyy ihan tarpeeksi niillekin. Sitä paitsi mäntysuopa tuoksuu ihanalta. Linnuilla on jännä hierarkia – ne harvoin menevät altaalle yhtä aikaa toisen lajin kanssa. Ja sitten on niitä, jotka eivät odota vuoroaan vaan tylysti ajavat muut linnut pois altaalta sinne tullessaan, kuten tuo videolla oleva kutojalintu (nimi koska kutoo roikkuvia heinistä tms tehtyjä pallomaisia pesiä puihin). En harmi kyllä ehtinyt saada kuvaan ihanaa turkoosia pikkulintua, joka myös kävi altaalla. Iksu onneksi ottaa tämän lintubongauksen aika rennosti eikä lähde niitä enää ajamaan pois altaalta. Ainoat linnut, joita se edelleenkään ei voi sietää, ovat ibislinnut ja niiden korviasärkevä rääkynä. Niitä lähdetään ajamaan pois puutarhasta  vaikka kesken ruokailun.

 

Harvinainen tilanne että kutojalintu "mahtui" yhtäaikaa muiden kanssa altaalle - tosin ei sitä kauan kestänyt
 

Keskellä kuvaa heinäsirkkaystäväni

Lintuja bongatessani yhtäkkiä lepotuolistani kuului kopsahdus ja totesin että mega-Sirkka oli päättänyt jakaa aurinkotuolin kanssani. Se loikkasi kuitenkin heti minut huomatessaan kauemmaksi, ilmeisesti Sirkat eivät jaa tuoleja. Näitä ei onneksi parvina tule tänne, sen verran kookkaita tapauksia ovat. Muistan kun yksi kollegani kertoi että Egyptissä näitä pikkulinnun kokoisia  jättisirkkoja välillä tulee isoina laumoina ja ne kopsahtelevat ikkunaruutuihin sekä sateenvarjoihin (joita tarvitaan sirkkojen vuoksi). En ole ihan varma että olisi minun juttuni…. vaikka kaikkeen tietysti tottuu.

Karuran metsän eukalyptuspuita

Tänään kävimme Iksun ja naapurini Gron sekä hänen koiriensa kanssa perinteisellä - mutta joululomien vuoksi vähäksi aikaa taonneella - sunnuntain aamukävelyllä Karuran eukalyptusmetsässä. Maaperä alkaa olla sen verran kuiva sadekauden jälkeen että voin Iksunkin sinne viedä. Sateella punainen maa muuttuu liisteriksi joka jää koiran tassuihin ja omien tossujen pohjiin pahemmin kuin nuoskalumi. Iksun varpaan välit ovat silloin isoina paakkuina tuosta liisteristä joka ei lähden kuin liottamalla pois. Nyt metsässä tuoksui ihana eukalyptuksen tuoksu ja kasvusto on sadekauden jälkeen syvän  vihreänä. Pölyn ja kuumuuden vuoksi Iksu hörppi reippaasti omasta vesipullostaan raikasta vettä ja niinpä me teimme melkein kahden tunnin kävelyn metsässä. Välillä siellä törmää pieniin dikdik-antilooppeihin, mutta tällä kerralla kuulimme vain kuinka apinat hyppelivät puiden latvoissa. Käärmeisiin emme metsässä ole törmänneet, johtuu varmaan siitä että siellä on paljon vaeltajamuurahaisia.

Vaeltajamuurahaisia

Luonnonläheinen viikonloppu on melkein ohi ja vuoden toinen työviikko häämöttää. Enää vajaat 6kk Keniassa, tulee kiire nauttia kaikesta mitä tämä maa tarjoaa. Iksuresortin majoituspalvelutkin pyörähtävät taas ensi viikolla  käyntiin.

Jouluterveisiä Tampereelta

Perjantaina iltapäivällä saavuin Nairobin +25 asteesta lumettomaan +8 asteen Pirkkalaan - kotiovelta tänne 26 tuntia. Suomen poikkeuksellisen lämmin sää ei ole haitannut jouluvalmistelujani, itse asiassa omaan vaatetustilanteeseeni tämä lämpötila soveltuu oikein hyvin. Olin toki jättänyt sisarelleni varastoon muutamia talvivaatteita ja pienen etsimisen jälkeen täältä jälleen löytyivät tutut toppahousut, toppatakki, talvikenkiä kahdet kappaleet jne. joten olen valmis ottamaan vastaan kovemmatkin pakkaset Jos niitä nyt sattuisi tulemaan..

 

No onkos tullut kesä....?

Iksu jäi Keniaan puutarhurini ja hänen kahden nuorimman lapsensa hoiviin. Viettämään kai kenialaista joulua. Puutarhurini 11-vuotias Vivian-tytär on ikionnellinen kun saa Iksun yöksi kainaloonsa nukkumaan, hän oli Iksun tapaamiseen asti tottunut vain isoihin vahtikoiriin, joita ei oteta sisälle taloihin. Iksu on vallannut 6,5kg määrätietoisella olemuksellaan paikkansa Vivianin sydämessä – ja öisin kainalossa. Vanhemman lapsen Brianin kanssa Iksulla on päivisin futisharjoitukset puutarhassa.

Joulun alle osui Nairobiin ministeritason WTO-kokous, jonka valmisteluihin koko suurlähetystö kiihtyvällä tahdilla osallistui syksyn ajan. Jopa minut napattiin vanhan protokolla-taustani vuoksi remmiin, autoin hotellihuoneiden ja aselupien hoitamisessa. Suomesta kokoukseen osallistui ministeri Lenita Toivakka delegaatioineen. Kenian protokolla ei kyllä loistanut järjestelyillään: ministerillemme annettiin käyttöön Kenian ulkoministeriön protokollan taholta nk. protokolla-auto ja kuljettaja. Ilmeni, että auto oli tavallisissa kilvissä oleva vuokramersu ja kuljettaja ajotaitojensa perusteella käyttänyt hyvin vähän ajotaitojaan. Vaatetuksena tällä protokollakuskilla oli likaiset pussittavat housut ja jonkinnäköinen pari päivää vanha paita ilman solmiota. Ensimmäiset kilometrit mentiin kengurubensalla kun kuljettaja yritti kesyttää autoaan eikä ovia saanut lukkoon, kuten ne turvasyistä tulisi saada. Auto ja kuljettaja saatiin lopulta vaihdetuksi – tosin tällä kertaa kuljettaja oli melkein ok mutta auto teki hidasta kuolemaa ja päästeli siihen liittyviä ääniä. Suomen delegaation avuksi annettu Liaison Officer eli Lissu oli todella nuori ujo tyttönen, joka heti ensimmäisenä työpäivänään pyysi delegaation jäseniltä vähän ruokarahaa ja muuta avustusta. Sen jälkeen häntä ei oikeastaan näkynyt lainkaan, lentokentälle hän tosin ajeli edellä mainitulla protokollan autolla saattamaan ministeriä (joka istui suurlähetystön autossa) muttei tullut edes hyvästelemään delegaatiota.  Osuin samalle iltalennolle ministerin, avustajansa ja turvamiesten kanssa, ja viimeisenä työrutistuksenani tsekkasimme toisen turvamiehen kanssa heidän aseensa lennolle. Operaatioon meni kaksi tuntia vaikka turvamies selitti kärsivällisesti tullille, että ”we are the good guys” ja meillä on kaikki luvat kunnossa.

Suomessa ei minulla tällä kerralla ole mitään erityisiä joululomaohjelmaa tiedossa. Kenties Tallipihalla voisi pyörähtää katsomassa joulutoria. Uudet kiistellyt jouluvalotkin on otettu alas Hämeenkadun varrelta huollettaviksi kun yksi hevosista oli rysähtänyt alas Hämeensillalle. Sisaren tyttäreni totesikin, että vanhoja valoja ei tarvinnut huoltaa juuri lainkaan saati sitten pelätä että rysähtävät niskan. Tänään olen graavannut lohen, tehnyt maustekakun ja odottelen että sisareni tuo kaupungilta sen eilen unohtamani appelsiinin, jotta saan kalkkunarullan marinadin keitetyksi kasaan. Kuusi käytiin eilen ostamassa Bauhausista (17 euroa tanskalainen tavallinen mutta tuuhea kuusi), lähimetsän tarjonta ei ollut ihan samalla tasolla tänä vuonna kuin aiemmin. Sitä paitsi hauikseni kohdalta leikattu arpi ei ole oikein ottanut parantuakseen, enkä siis voi kantaa vasemmalla kädelläni mitään raskasta – haavasta on jo muutama tikki ratkennut  kun olen tässä hauistani pullistellut eri tilanteissa matkalaukkuani jne raahatessa.  Onneksi Satun kaveri Lissu on lääkäri ja kävi ystävällisesti tsekkaamassa että pullisteluistani huolimatta kaikki on ok.

Bauhausin kuusi

Joulun viettomme on muovautunut vuosien varrella erilaiseksi, monia tärkeitä perheenjäseniä on poissa ja he ovat näin joulun aikaan tavallista enemmän läsnä puheissamme ja joulumuistoissamme. Äidin hyvä maustekakkureseptikin kaivettiin jälleen esiin ja perinteitä noudatetaan joulupöydän tarjoilujen miettimisessä. Joulun vietän siis sisareni luona Pirkkalassa, jonne veljeni saapuu aattona riisipuurolle ennen joulurauhan julistusta ja siitä se sitten taas lähtee. Puuron jälkeen käymme sytyttämässä haudoille kynttilät vaikka aikaisempina vuosina olemme yleensä sen tehneet vasta myöhään illalla – tunnelma kaikkine lumisessa maisemassa palavine kynttilöineen on ollut aina niin jouluinen.  Mutta varmaan ne kynttilät päivälläkin ovat kauniita.

Taidanpa tässä lopuksi kiittää menneestä vuodesta: siitä, että on paikka jossa viettää perheen kanssa joulua yhdessä. Siitä, että onnettomuuteni toukokuussa jätti vain pinnallisia vammoja ja säästi silmäni. Siitä, että olen saanut nauttia monien ystävieni seurasta jälleen tänä vuonna, myös Keniassa. Siitä, että Kenia on ollut hieno seikkailu. Siitä, että ensi vuosi tuo tullessaan ihanan uuden seikkailun kun siirryn työskentelemään Kanadaan elokuussa. Siitä, että kaikista maailman huonoista uutisista huolimatta joulu tulee aina lämminhenkisenä ja mausteentuoksuisena, ja muistuttaa meitä kaikesta tärkeästä.

Näiden tyyppien kanssa täällä on tehty jouluvalmisteluja, en ole ihan varma heidän roolistaan mutta se näyttää väsyttävän heitä kovasti (Dana & Saga)

Joulurauhaa ja onnellista tulevaa vuotta kaikille rakkaille ystävilleni ja perheenjäsenilleni!

Elämää Nairobissa ennen ja jälkeen Paavin

Pitkä tauko blogitekstien välillä ei tarkoita sitä etteikö mitään olisi tapahtunut. En vain ole käynyt viikonloppumatkoilla ja Nairobin arjesta kirjoittaminen tuntuu... no: arjesta kirjoittamiselta.

Toukokuisen palovammatapaturmani arvet ovat parantuneet aika hyvin, vain kahta käsivarsissa olevaa täytyi korjata leikkauksin ja toinen niistä nyt näköjään kiukuttelee tulehtumalla. Josta johtuen olen tänään sairaslomalla.
Joiltain osin arvet ovat jo vaalentuneet merkittävästi, toisin paikoin ne ovat vielä tummanpunaisina näkyvissä mutta pienenemään päin. Ilmeisesti puolen vuoden kuluttua loputkin arvet voivat olla vaaleita vaikkeivät vielä siinä vaiheessa täysin kadonneita.
Niiden kahden huonosti parantuneen arven leikkaukset tehtiin lääkärini vastaanotolla paikallispuudutuksessa, jonka jälkeen kävin läheisellä syöpäklinikalla saamassa niihin sädehoitoa liiallisen arpikudoksen uudelleenkasvun estämiseksi. Ne eivät olleet mitään hauskoja keikkoja, ja aikaakin siellä kului aina tuntikaupalla. Mutta ajattelin koko ajan, että minulla on vain arpia kun taas muut olivat siellä paljon vakavammista syistä. Joten jaksoin hyvin odottaa omien arpieni kanssa valittamatta.

Taidetta sädehoitoklinikalla 

Paavi pyörähti myös Nairobissa. Hän ei halunnut "tehdä numeroa" itsestään, mutta onnistui jossain määrin siinä silti. Turvallisuussyistä kaikki paavin reitin varrella olevat tiet eristettiin papamobilen tilalle improvisoitua valkoista Toyota Hiluxia varten, jolla hän ajeli kaikkiin tilaisuuksiinsa eri puolilla kaupunkia. Hän halusi myös saapua lentokentältä ihan tavallisella (ei panssaroidulla) Nissan henkilöautolla. Paaville oli ehdotettu siirtymistä helikopterilla kohteiden välillä, mutta hän halusi kohdata 1,4milj uskovaisten joukon läheltä. Ymmärrättevää toki ja kuuluu hänen työnkuvaansakin, mutta muutama turvallisuusvastaava saattoi saada harmaita hiuksia järjestelyistä. Ihmeen rauhallisesti kaikki kuitenkin sujui, edes paikalliset terroristit eivät keksineet mitään yllätyksiä tuon vierailun ajalle.

Paavin jälkeen sain omia vieraita kun Leea ja lapsensa Laura & Roope sekä Vesa saapuivat Pariisista minua ilahduttamaan. Tuliaisjuustot on jo syöty (aah...), shampanja nautittu ja suuri osa vierailukohteistakin jo käyty. Tällä hetkellä tämä matkatoimistoni nimeämä ryhmä "Karnaattu Leena Party" on Masai Marassa safarilla, uskoakseni heillä on myös ihan hyvät oltavat siellä parhaillaan. Ohjelmassa on sen jälkeen mm. Nairobissa Masai market perjantaina ja lauantaina vierailu Muinosen Annan luokse Kareniin katsomaan hänen sunnuntaina syntynyttä pikkutyttöään.

Eilen sairaalakäyntini jälkeen auto ei enää käynnistynyt - valot kyllä tulivat kojelautaan, mutta moottori ei hurahtanut käyntiin. Pakko oli soittaa korjaamolle ja he hinasivat autoni pois. Tänään auto palautettiin minulle kotiin, lasku oli 330 euroa. Syynä auton tietokonesysteemin (transponder? käännösohjelman antama"toisiotutkavastaava" ei kerro minulle sen enempää) ja Smartkeyn välinen kontakti ei toiminut. Eipä sille sitten tietenkään mitään voinut, pakkohan se korjata oli. Liika elektroniikka tuo mukanaan erilaisia ongelmia.

Olen tosiaan sairaslomalla, koska en saisi käyttää vasenta kättäni tällä hetkellä. Tai lähinnä en saa nostella sillä mitään, kirjoittaa kyllä saan. Kotona työpäivänä tyhjän panttina oleminen on tosi haasteellista ja olenkin tässä puhelimen kautta yksikätisenä hoitanut työasioita sairaslomasta huolimatta. Lisäksi päätin pitää Iksulle kaudenhoitopäivän, kynnet ja tassukarvat lyhennettiin ja turkki kammattiin. Jonka jälkeen Iksu ryntäsi keittiöön odottamaan asiaankuuluvaa herkkupalkintoaan.

Kampaa nyt sitten :)

Ei tänne nyt siis sen kummempaa kuulu. Viikon kuluttua viikonloppuna Maputoon Marikaa ja perhettään moikkaamaan, sitten taas kenties tiedossa värikkäämpiä tarinoita. Kwaheri!

Born free

Muistaako joku vielä 1966 filmatun elokuvan ”Born free” (traileri tässä linkissä)? Kertomuksen Joy ja George Adamsonista sekä heidän kesystä leijonastaan Elsasta, jonka he opettivat metsästämään ja palaamaan takaisin luontoon?

Majoituspaikkamme sijaitsi tämän kukkulan rinteessä, jossa aikanaan oli George Adamsonin leiri

Nopea historian kertaus:

George Adamson oli syntynyt Intiassa, hänen isänsä oli irlantilainen ja äitinsä britti. George muutti Keniaan 18-vuotiaana työskennelläkseen isänsä kahviviljelyksillä. Joy Adamson puolestaan oli itävaltalainen taideopiskelija, joka pakeni toisen maailmansodan alta 17-vuotiaana Keniaan ja meni täällä naimisiin – useampaankin kertaan. Joy maalasi Kenian 54 alkuperäiskansasta muotokuvia, niitä syntyi yhteensä 700 kappaletta joista muutamia on esillä Nairobin kansallismuseossa. George ja Joy menivät naimisiin 1941, ja muuttivat Kenian pohjoisrajalle Isiolon kaupunkiin. He adoptoivat kolme orvoksi jäänyttä leijonanpentua, joista kaksi lähti eläintarhoihin Eurooppaan ja Elsa jäi heille itselleen kasvatettavaksi. Kolmevuotiaana he alkoivat opettaa sitä takaisin luontoon, jossa he muutaman epäonnistumisen jälkeen onnistuivatkin ja Elsa eli kaksoiselämää heidän ja villileijonien välillä onnellisena saaden itsekin kolme pentua.  Elsa kuoli melko nuorena eli 5-vuotiaana puutiaiskuumeeseen ja on haudattuna Merun kansallispuistoon.
Joy ja George päätyivät myöhemmin asumuseroon, osittain sen vuoksi että George otti kolme uutta kesyä leijonaa, joista Boy esiintyi useissa filmeissä – Joy puolestaan otti Pippa-nimisen gepardin kasvatikseen. Kissaeläimet eivät tulleet toimeen keskenään, joka joudutti eroa.  Joy kuoli oman kokkinsa murhaamana 69-vuotiaana, kyse oli evätystä palkankorotusvaatimuksesta. George puolestaan kuoli Koran kansallispuistossa 83-vuotiaana somalialaisten salametsästäjien murhaamana.

Kävin viime viikonloppuna Merussa Elsa’s kopje –nimisessä luksuslodgessa tutustumassa tuohon kansallispuistoon, jossa kaikki aikanaan tapahtui. 1970-luvulla tuo puisto eli huippukauttaan ja turistit kävivät siellä ahkeraan. Kaikki muuttui 1980-1990 luvulla, kun salametsästäjät tappoivat 90% (!!) sen elefanteista ja kaikki sarvikuonot. Sen jälkeen Kenya Wildlife Service on ottanut puiston hallintaansa, ja eläinkanta on vähitellen elpynyt sekä sen turvallisuus on saatu paranemaan. Turismi on hyvin hitaassa kasvussa ja esimerkiksi puiston elefanttien agressiivisesta käytösestä huomaa, etteivät ne ole niin tottuneita autoihin kuin esim. Masai Marassa. Jouduimme kolme kertaa vihaisen elefantin töräyttelyn ja tarkastelun kohteeksi, mutta onneksi kokenut oppaamme tiesi kuinka menetellä eikä mitään vaaratilannetta syntynyt. Merun puisto on todella kaunis ja monipuolinen, toivottavasti turistit löytävät sinne vähän suuremmissa määrin jotta ylläpitoon saadaan lisää rahaa.

Kiviesteitä tiellä

Matka sinne taittui Mount Kenyaa kiertäen, melko läheltä Isiolon kaupunkia, josta nykyisin on tullut hyvin levoton paikka. Paikalliset heimot taistelevat verisesti laidunmaista ja maaoikeuksista. Juuri edellispäivänä ennen matkaamme siellä oli kahinoita ja vielä ajaessamme läpi tuon alueen oli tiellä näkyvissä edellispäivän tiesulkujen jäänteinä isoja kivenlohkareita. Pääsimme kuitenkin norjalaiskollegani Gron kanssa ongelmitta perille. Elsa’s kopje on varmaan yksi upeimpia lodgeja joissa olen täällä ollut. Meitä hemmoteltiin ja saimme käyttöömme hotellin parhaan sviitin, josta avautui näkymä suoraan alas tasangolle.  Hyrax-jyrsijät, jotka muistuttava isoa marsua jolla on oravan pää, kävelivät kämppäämme sisään avonaisesta etuosasta ihan miten lystäsivät ja tuijottelivat meitä isoilla silmillään. Alueella liikkui muitakin eläimiä, ja yhtenä yönä kävi leopardikin juomassa uima-altaan vettä. Minä en sitä tietenkään nähnyt, kuulin vain jälkikäteen.

Hauska yhteensattuma oli, että vaikka Keniassa on satoja lodgeja niin samaan paikkaan päätyi yhtä aikaa myös Finpron Esa Rantanen vaimoineen ja ystävineen samana viikonloppuna. Esa oli hankkinut jostain vanhan gramofonin ja Out of Africa-elokuvasta sen Mozartin levyn, jota Robert "Finch Hatton" Redford soitti Meryl "Karen Blixén" Streepille. Gramofonin särinällä säestettynä tuo musiikki loi iltaan maagisen tunnelman, hienon muiston. (linkki musiikkiin: Mozart Clarinet concerto in A major, k.622 Adagio). 

Loppukertomus valokuvina.

Makuuhuoneeni

Näkymä vuoteestani ja terassiltani

Kylppäri

Gron huone oli tuolla toisessa päässä terassia, olohuoneemme siinä välissä

Infinity- uima-allas

Näkymät joka puolelle hotellilta olivat hulppeat

Katto oli taidokkaasti punottu

Huoneisiin oli jätetty luonnonkiviä esille, majapaikka oli todella sulautettu luontoon 

Näköalapaikalla :)

Merun puistossa on paljon erilaisia lintuja joita en edes tunnistaa. Tällä on niin punaiset silmät että se lienee joku viskisieppolaji?

Baobab-puu. Sen runko on kuitua, joka imee veden itseensä ja siksi puu "pullottaa" rungon kohdalta. Itse kuituinen puuaines ei sovellu poltettavaksi tai muutoin hyötypuuksi, mikä on koitunut sen onneksi. Täällä vanhimmat puut ovat noin 1000-vuotiaita, mutta baobab voi elää jopa 3000-vuotiaaksi. Sen vuoksi sitä kutsutaan täällä elämän puuksi, ja ne ovat aikanaan olleet kyläläisten kokoontumispaikkoja ja "kirkkoja".

Näitä kuvia tuli jonkun verran kun lintu ehti pyrähtää lentoon ennen kuin säädöt olivat kohdillaan

Kiroileva elefantti (nuori uros, joka vähän uhitteli meille)

Sundowner valkoviinillä

Kääntymätön kuva, jossa yksi harvinaisempi kirahvilaji (pienemmän kokoinen, tummempi ja selvemmät viivat kuin muilla, reticulated giraffe)

Tätä pitkäkaulaista kaurista ei näy kaikissa kansallispuistoissa Keniassa, näin sen ensimmäisen kerran

Kaunis baobab

Punanokkainen hornbill

Kingfisher

Kalastelemassa

Kudu

Etsi kaikki kirahvit kuvasta

Somalistrutsi

Käärmekin luikerteli auringonpaisteeseen termiittipesän uumenista

Kotieläimemme hyrax

Elsa-leijonan hautakivi

Tämä landcruiser oli ihan pettämätön peli

Elsan hauta

Tästä kohtaa muuten kiivettiin ylös lohkareita pitkin, en ollut ihan varma miten tultiin alas. Automme on tuolla alhaalla. Tämä tasalakinen kallio oli se, jossa Joy ja George viettivät aikaa Elsa-leijonan kanssa.

Toisen illan apero meni perinteisemmin GTn merkeissä

Seeprat olivat sateen jälkeen vähän nk dirty zeebras

Aamiainen hippo poolilla

Aamiaisarkkumme

Tämä jännitti eniten. Viimeisenä aamuna satoi rankasti ja joet tulvivat puistossa. Muutakaan tietä ulos puistosta ei ollut - tai oli toki, mutta niissä tulvi vielä enemmän. Lopulta uskalsimme Gron isolla Toyota Pradolla ajaa tästä läpi kun ensin rangersit ajoivat omalla isolla autollaan samasta kohdasta edellä.