Arkea ja safaria

Pari viikkoa sitten suuntasin kollegani Airin kanssa safarille yhteen lempipaikoistani eli Chui lodgeen Naivashassa. Se on sen vuoksi mukava kohde että sinne ajaa Nairobista runsaassa parissa tunnissa. Tämä oli jo neljäs kertani siellä näiden kolmen vuoden aikana. Chui lodge on osa kokonaisuutta, johon kuuluvat 18000 hehtaarin (!) yksityinen luonnonpuisto, toinen majoitusvaihtoehto eli Kiangazi house, ruusuviljelmiä ja yksityinen voimalaitos. Kaikki saman hollantilaisen perheen omistuksessa. Eli vaikkei Chui lodgessa ollut tuona viikonloppuna Airin ja minun lisäkseni kuin yksi intialainen pariskunta, niin se ei haittaa koska yritys tuottaa koko ajan rahaa siitä huolimatta.

Kyseinen yksityinen luonnonpuisto on kuin pieni paratiisi – suorastaan kuin Disneyn elokuvasta. Kaikki eläimet ovat hyvin syöneitä ja kiiltäväturkkisia. Kesyt seeprat tulevat kurkkimaan auton ikkunasta sisälle. Maisemat ovat kauniit ja vehreät, joka paikassa henkii ihana luonnon rauha. Joskus v.2002 Chui Lodgessa käyskenteli kesy gepardi, jota vieraat saivat silittää. Nyt puiston puolella on 30 leopardia ja yksi leijona. Ja tuolla paikan ainoalla leijonalla on nimi: George.

George on ehdottomasti tähtiainesta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun onnistuin näkemään sen, mutta täytyy sanoa että George on varmaan komein ja suurin leijona mitä olen nähnyt. Suurin myös siksi, että se näyttää aika hyvin syöneeltä – ruokaa on tarjolla puiston täydeltä kunhan viitsii käpälänsä ojentaa. Se on noin 10-vuotias ja tassutellut 5-vuotiaana omin päin puistoon todennäköisesti Nakurusta. Georgelle ei ole hankittu tyttöystävää, sillä puistossa käyskentelee 12 harvinaista Grevyn seepraa, joita yritetään suojella. Tosin nyt aitaa on ryhdytty vahvistamaan siltä varalta, että Georgelle kuitenkin hankittaisiin kumppani vaikkakin se alkaa olla jo eläkeiässä.

George karjahteli puistossa ja äänen avulla löysimme sen seisomasta uljas harja hulmuten auringonlaskussa. Siinä se poseerasi meille seisten ja maaten, sivulta ja edestä. Kaikesta näki että se on tottunut olemaan huomion kohteena. Hieman narsistinen tapaus  J. En ole ihan varma onko George valmis ottamaan kumppania puistoon, se näyttää jotenkin nauttivan liikaa omasta seurastaan.

Loppukirin nimissä tein vielä toisenkin safarin viime viikonloppuna, tällä kerralla kauemmaksi pohjois-Keniaan, Samburuun, norjalaisen kollegani Gron kanssa. Ajomatkaa kertyi 5 tuntia mutta maisemat ovat niin kauniita (reitti kulkee Mount Kenyan ohitse) että aika kului nopeasti. Samburun kansallispuistossa sijaitsee Elephant Bedroom Lodge, joka ei ole aidattu eli elefantit ym eläimet voivat vapaasti kulkea leirin läpi niin halutessaan. Näimme leijonia, gepardin pentuineen ja kertakaikkisen uljaan nuoren leopardiuroksen. Puisto oli kauneimmillaan, savanni oli peittynyt valkoisiin kukkiin ja paikoittain autiomaaruusun punaiset kukat täydensivät maisemaa.

Minulle tuntematon paikallinen luontokuvaaja-suuruus Paras Chandari oli kuvaamassa samana viikonloppuna leopardeja ja lähti päivää aiemmin kuin me pois puistosta. Hän tuntui olevan aina siellä missä tapahtui: leopardi upean puunrungon päällä haukottemassa, vaikuttava kahden uroselefantin taistelu, gepardiemo saalistamassa gerenuk-antiloopin poikasilleen jne. Kaipa sitä tulee mestariksi lajissa kuin lajissa jos sitä tekee joka päivä. Myös hyvällä paikallisoppaalla on suuri merkitys sillä kun me saimme Paraksen lähdettyä hänen oppaansa käyttöömme, löysimme heti gepardipentueen ja seuraavalla kerralla leopardin.

Työrintamalla tahti tuntuu vain kiihtyvän loppua kohden ja työpäivät venyvät melkein poikkeuksetta. Virka-asunnon remontin ensimmäinen vaihe on nyt saatettu loppuun ja ensi viikolla siellä pidetään jo ensimmäinen vastaanotto ministerivierailun yhteydessä. Vielä on normaalia pientä säätöä kuitenkin ennen kuin kaikki on valmista. Eilen kävin ostamassa lipputangot sisälle virka-asuntoon ja suurlähetystöön, liput sain Suomesta alkuviikosta, verhonipsuja pitäisi jostain löytää, maanantaina menen ripustelemaan tauluja vastaanottotiloihin jne. Jos olisimme Suomessa, tämä kaikki ei olisi temppu eikä mikään, mutta Keniassa kaikkeen palaa monesti tuhottomasti aikaa (ja hermoja….).

Suuurlähetystön tuorein kenialainen autonkuljettaja kävi pari viikkoa sitten Suomessa kurssilla. Tänään aamukahvilla hän luetteli meille Suomen kummallisuuksia, kuten:
- linja-autoilla on AIKATAULUT ja ne kulkevat melkein minuutilleen. Bussissa on myös STOP-nappulat melkein penkin vieressä ja valotaululta näkee pysäkkien nimet (vs. Keniassa matatu-pikkubussit tulevat kun sattuvat, ihmiset ryömivät toistensa yli melkein liikkuvasta autosta sisään jne.)
- jalankulkijoille on SUOJATIET, ja autot antavat jalankulkijoiden ylittää rauhassa tiet (vs Keniassa jalankulkijat ylittävät mistä pääsevät, suojateistä ei tietoakaan)
- Suomessa kadut PESTÄÄN. Tätä James oli tuijotellut ihmeissään aamuyöstä Grand Marina-hotellin ikkunasta: ensin ajoi auto joka laski vettä kadulle ja perässä kulki harja-auto. James sanoi ettei kukaan hänen kenialainen kaverinsa tule tätä uskomaan (vs Keniassa on hyvin harvoissa paikoissa edes jalankulkutietä, tiet ovat huonokuntoisia ja jalankulkijat tarpovat punamullassa satoi tai paistoi)
- supermarketeissa myyjät eivät pakkaa tavaroita ja muovipussit maksavat (vs Keniassa on aina kassalla joku pakkaamassa tavarat ja muovipussit ovat ilmaisia). Joku myyjä oli hermostunut ja viskannut pari muovipussia Jamesille, joka oli odottanut melkein viisi minuuttia, että joku olisi pakannut tavarat kuten Keniassa
- ravintoloissa ihmiset joutuvat itse siivoamaan pöytänsä ja viemään tarjottimensa kärryihin
- bensa-asemilla joutuu itse tankkaamaan ja pesemään tuulilasin
Tässä vain muutama kummastelun aihe, mitä James ihmetteli. Noihin viimeisiin kohtiin voisi sanoa, että ne ovat valitettavia esimerkkejä siitä, miten Suomesta on hävitetty työpaikkoja ja palveluammatteja.

Kenialainen jalkakäytävä

Sadekausi on tällä hetkellä täällä pahimmillaan: asuinalueeni ajoreitti on portilla n. 30cm syvän veden peitossa. Naapurini Gron talo sijaitsee montussa, ja hänellä nousi yhtenä iltana sateella vesi olohuoneessa 20cm korkealle (oma taloni on onneksi korkeammalla, joten minulla lainehtii vain puutarha silloin tällöin). Teihin on ilmestynyt syviä isoja kuoppia, jotka ovat renkaiden surma jos niihin osuu vauhdilla.

Muuttovalmistelut etenevät myös vähitellen. Tavarat lähtevät 21.6. ja itse lennän Iksun kanssa Suomeen 23.6.  Sen sijaan Iksun vientilupa-paprun hoitaminen tuntuu äärimmäisen työläältä ja monimutkaiselta. Olen jo skannannut kaikki paperit jollekin agentille, joka tuon maagisen paperin lopulta antaa, mutta sitä ennen täytyy juosta eläinlääkärin ja Kabetella sijaitsevan leimatoimiston väliä. Kollegani Airi on onneksi samassa jamassa oman koiransa viennin kanssa, ja olemme pähkäilleet tätä kuviota yhdessä. Hänen vartijansa oli ihmetellyt miten Airin koiralla voi olla EU-passi kun hänellä itsellään ei ole edes Kenian passia =D

Loppuun yksi kuva joka otettiin Hollannin vastaanotolla. Heillä oli sponsorina firma joka tekee valokuvista jääkaappimagneetteja, ja vieraista otettiin kuvia joista sai mukaan kotiin oman magneetin. Kuinka ollakaan juuri minun naamani osuu olemaan tuon ruokapinon takana =D =D Ainakin tätä voi sanoa tehokkaaksi jääkaappimagneetiksi laihdutusta ajatellen!!