Goodbye Kenya, hello Canada!

Tämä blogi sulkeutui 23.6.2016, kun siirryin kesäloman kautta Kanadaan 26.7.2016. Muutosta ja muustakin voit lukea lisää uudessa blogissani "Kanadan otoksia" (nimi saattaa muuttua jos keksin hieman raflaamamman sellaisen).

Arkea ja safaria

Pari viikkoa sitten suuntasin kollegani Airin kanssa safarille yhteen lempipaikoistani eli Chui lodgeen Naivashassa. Se on sen vuoksi mukava kohde että sinne ajaa Nairobista runsaassa parissa tunnissa. Tämä oli jo neljäs kertani siellä näiden kolmen vuoden aikana. Chui lodge on osa kokonaisuutta, johon kuuluvat 18000 hehtaarin (!) yksityinen luonnonpuisto, toinen majoitusvaihtoehto eli Kiangazi house, ruusuviljelmiä ja yksityinen voimalaitos. Kaikki saman hollantilaisen perheen omistuksessa. Eli vaikkei Chui lodgessa ollut tuona viikonloppuna Airin ja minun lisäkseni kuin yksi intialainen pariskunta, niin se ei haittaa koska yritys tuottaa koko ajan rahaa siitä huolimatta.

Kyseinen yksityinen luonnonpuisto on kuin pieni paratiisi – suorastaan kuin Disneyn elokuvasta. Kaikki eläimet ovat hyvin syöneitä ja kiiltäväturkkisia. Kesyt seeprat tulevat kurkkimaan auton ikkunasta sisälle. Maisemat ovat kauniit ja vehreät, joka paikassa henkii ihana luonnon rauha. Joskus v.2002 Chui Lodgessa käyskenteli kesy gepardi, jota vieraat saivat silittää. Nyt puiston puolella on 30 leopardia ja yksi leijona. Ja tuolla paikan ainoalla leijonalla on nimi: George.

George on ehdottomasti tähtiainesta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun onnistuin näkemään sen, mutta täytyy sanoa että George on varmaan komein ja suurin leijona mitä olen nähnyt. Suurin myös siksi, että se näyttää aika hyvin syöneeltä – ruokaa on tarjolla puiston täydeltä kunhan viitsii käpälänsä ojentaa. Se on noin 10-vuotias ja tassutellut 5-vuotiaana omin päin puistoon todennäköisesti Nakurusta. Georgelle ei ole hankittu tyttöystävää, sillä puistossa käyskentelee 12 harvinaista Grevyn seepraa, joita yritetään suojella. Tosin nyt aitaa on ryhdytty vahvistamaan siltä varalta, että Georgelle kuitenkin hankittaisiin kumppani vaikkakin se alkaa olla jo eläkeiässä.

George karjahteli puistossa ja äänen avulla löysimme sen seisomasta uljas harja hulmuten auringonlaskussa. Siinä se poseerasi meille seisten ja maaten, sivulta ja edestä. Kaikesta näki että se on tottunut olemaan huomion kohteena. Hieman narsistinen tapaus  J. En ole ihan varma onko George valmis ottamaan kumppania puistoon, se näyttää jotenkin nauttivan liikaa omasta seurastaan.

Loppukirin nimissä tein vielä toisenkin safarin viime viikonloppuna, tällä kerralla kauemmaksi pohjois-Keniaan, Samburuun, norjalaisen kollegani Gron kanssa. Ajomatkaa kertyi 5 tuntia mutta maisemat ovat niin kauniita (reitti kulkee Mount Kenyan ohitse) että aika kului nopeasti. Samburun kansallispuistossa sijaitsee Elephant Bedroom Lodge, joka ei ole aidattu eli elefantit ym eläimet voivat vapaasti kulkea leirin läpi niin halutessaan. Näimme leijonia, gepardin pentuineen ja kertakaikkisen uljaan nuoren leopardiuroksen. Puisto oli kauneimmillaan, savanni oli peittynyt valkoisiin kukkiin ja paikoittain autiomaaruusun punaiset kukat täydensivät maisemaa.

Minulle tuntematon paikallinen luontokuvaaja-suuruus Paras Chandari oli kuvaamassa samana viikonloppuna leopardeja ja lähti päivää aiemmin kuin me pois puistosta. Hän tuntui olevan aina siellä missä tapahtui: leopardi upean puunrungon päällä haukottemassa, vaikuttava kahden uroselefantin taistelu, gepardiemo saalistamassa gerenuk-antiloopin poikasilleen jne. Kaipa sitä tulee mestariksi lajissa kuin lajissa jos sitä tekee joka päivä. Myös hyvällä paikallisoppaalla on suuri merkitys sillä kun me saimme Paraksen lähdettyä hänen oppaansa käyttöömme, löysimme heti gepardipentueen ja seuraavalla kerralla leopardin.

Työrintamalla tahti tuntuu vain kiihtyvän loppua kohden ja työpäivät venyvät melkein poikkeuksetta. Virka-asunnon remontin ensimmäinen vaihe on nyt saatettu loppuun ja ensi viikolla siellä pidetään jo ensimmäinen vastaanotto ministerivierailun yhteydessä. Vielä on normaalia pientä säätöä kuitenkin ennen kuin kaikki on valmista. Eilen kävin ostamassa lipputangot sisälle virka-asuntoon ja suurlähetystöön, liput sain Suomesta alkuviikosta, verhonipsuja pitäisi jostain löytää, maanantaina menen ripustelemaan tauluja vastaanottotiloihin jne. Jos olisimme Suomessa, tämä kaikki ei olisi temppu eikä mikään, mutta Keniassa kaikkeen palaa monesti tuhottomasti aikaa (ja hermoja….).

Suuurlähetystön tuorein kenialainen autonkuljettaja kävi pari viikkoa sitten Suomessa kurssilla. Tänään aamukahvilla hän luetteli meille Suomen kummallisuuksia, kuten:
- linja-autoilla on AIKATAULUT ja ne kulkevat melkein minuutilleen. Bussissa on myös STOP-nappulat melkein penkin vieressä ja valotaululta näkee pysäkkien nimet (vs. Keniassa matatu-pikkubussit tulevat kun sattuvat, ihmiset ryömivät toistensa yli melkein liikkuvasta autosta sisään jne.)
- jalankulkijoille on SUOJATIET, ja autot antavat jalankulkijoiden ylittää rauhassa tiet (vs Keniassa jalankulkijat ylittävät mistä pääsevät, suojateistä ei tietoakaan)
- Suomessa kadut PESTÄÄN. Tätä James oli tuijotellut ihmeissään aamuyöstä Grand Marina-hotellin ikkunasta: ensin ajoi auto joka laski vettä kadulle ja perässä kulki harja-auto. James sanoi ettei kukaan hänen kenialainen kaverinsa tule tätä uskomaan (vs Keniassa on hyvin harvoissa paikoissa edes jalankulkutietä, tiet ovat huonokuntoisia ja jalankulkijat tarpovat punamullassa satoi tai paistoi)
- supermarketeissa myyjät eivät pakkaa tavaroita ja muovipussit maksavat (vs Keniassa on aina kassalla joku pakkaamassa tavarat ja muovipussit ovat ilmaisia). Joku myyjä oli hermostunut ja viskannut pari muovipussia Jamesille, joka oli odottanut melkein viisi minuuttia, että joku olisi pakannut tavarat kuten Keniassa
- ravintoloissa ihmiset joutuvat itse siivoamaan pöytänsä ja viemään tarjottimensa kärryihin
- bensa-asemilla joutuu itse tankkaamaan ja pesemään tuulilasin
Tässä vain muutama kummastelun aihe, mitä James ihmetteli. Noihin viimeisiin kohtiin voisi sanoa, että ne ovat valitettavia esimerkkejä siitä, miten Suomesta on hävitetty työpaikkoja ja palveluammatteja.

Kenialainen jalkakäytävä

Sadekausi on tällä hetkellä täällä pahimmillaan: asuinalueeni ajoreitti on portilla n. 30cm syvän veden peitossa. Naapurini Gron talo sijaitsee montussa, ja hänellä nousi yhtenä iltana sateella vesi olohuoneessa 20cm korkealle (oma taloni on onneksi korkeammalla, joten minulla lainehtii vain puutarha silloin tällöin). Teihin on ilmestynyt syviä isoja kuoppia, jotka ovat renkaiden surma jos niihin osuu vauhdilla.

Muuttovalmistelut etenevät myös vähitellen. Tavarat lähtevät 21.6. ja itse lennän Iksun kanssa Suomeen 23.6.  Sen sijaan Iksun vientilupa-paprun hoitaminen tuntuu äärimmäisen työläältä ja monimutkaiselta. Olen jo skannannut kaikki paperit jollekin agentille, joka tuon maagisen paperin lopulta antaa, mutta sitä ennen täytyy juosta eläinlääkärin ja Kabetella sijaitsevan leimatoimiston väliä. Kollegani Airi on onneksi samassa jamassa oman koiransa viennin kanssa, ja olemme pähkäilleet tätä kuviota yhdessä. Hänen vartijansa oli ihmetellyt miten Airin koiralla voi olla EU-passi kun hänellä itsellään ei ole edes Kenian passia =D

Loppuun yksi kuva joka otettiin Hollannin vastaanotolla. Heillä oli sponsorina firma joka tekee valokuvista jääkaappimagneetteja, ja vieraista otettiin kuvia joista sai mukaan kotiin oman magneetin. Kuinka ollakaan juuri minun naamani osuu olemaan tuon ruokapinon takana =D =D Ainakin tätä voi sanoa tehokkaaksi jääkaappimagneetiksi laihdutusta ajatellen!!

Hei, blogi on vielä olemassa!!

Miten ihmeessä on voinut kulua yli 3 kuukautta viimeisestä päivityksestäni???!!

Ääretön vesi ja kaunis iltarusko Dianissa

Pikakelauksella taaksepäin katsoen täällä kävivät Heiskasen Tiina tammikuun alussa, Joensuut ja Koposet tammi-helmikuun vaihteessa ja sen jälkeen Rouvisen Vesa, Häggblomin Heidi ja sisareni. Voisinko siis syyttää vierasboomia siitä, että tekstiä ei ole syntynyt?

Safareita on tehty, rannikolla rusketuttu ja merisiilin piikkejäkin jalkapohjaan soviteltu. Puhuttamaan vapaa-ajan ulkopuolisesta ajasta, elikkä töistä. Niiden puutetta ei ole päässyt viime aikoina valittamaan.

Ei. Ei se voi noista asioista johtua.

Yksi todellinen syy on se, että pinkki Samsung-läppärini rupesi loikoilemaan. Sen näyttö ei enää halunnut pysyä pystyssä ilman taustatukea - kyllä minä ymmärrän että läppärilläkin voi olla sellaisia päiviä ettei vaan huvita. Mutta että siitä tuli pysyvä olotila, sitä en ymmärrä. Olinhan kuitenkin sitä hyvin kohdellut enkä riepotellut ympäri maailmaa. Se sai katsella täällä Keniassa Suomen telkkariakin ja näki jopa itsenäisyyspäivän vastaanoton suorana lähetyksenä. Kiittämätön vempele.

Työtä vieroksuva pinkki Samsung, siinä se vaan loikoilee

Joten niin vaikea päätös kuin se olikin, oli aika siirtyä eteenpäin. Suomessa koulutusreissullani marssin sitten sisareni kanssa Tampereen Giganttiin. Tavoite oli selvä: hyvä keskihinnaltaan n. 700euron läppäri, joka kestäisi menossa mukana muutaman seuraavan vuoden. Miten siinä sitten kävi niin, että bongasin hyllystä sen kaikkein uusimman ja melkein kalleimmankin Lenovon Yoga-läppärin. Olihan sen ostamiseen toki järkisyyt olemassa: se oli kaikkein nätein läppäri Gigantissa! Hieman emmin ja muodon vuoksi vielä kyselin halvempia vaihtoehtoja. Sisareni yllytti hullua ja niinpä huomasin järkeileväni, että kun saan verot siitä pois niin eihän se nyt ihan niin kallis ole. (Gigantilla on vaihtoehtona systeemi, jossa saa täydet alv'it takaisin sen sijaan että käyttäisi huijarifirma Global refundia joka ottaa melkein 30% siitä itselleen). Ja niinpä huomasin marssivani tax free-pakettiin pakattu superkallis Lenovon Yoga kainalossani ulos Gigantista.

Tässä on se nätti kone, jolla jatketaan blogin kirjoittelua

Muuttovalmistelut Nairobista Ottawaan ovat nyt käynnistyneet. Lentoliput ja koirapaikka lennoille on varattu, muuttofirma on valittu, siirtokoulutuksessa Hesassa käyty ja ensi viikonloppuna on tarkoitus kuvata kaikki muuton yhteydessä myytäväksi tarkoitetut kalusteet ja tavarat. Totesin tuossa yhdelle ystävälleni, että nyt olisi hyötyä sellaisesta aviomiehestä joka hoitaa kaiken tuon puolestani - ja auton myymisen kaupan päälle. Tai no, ehkä minun luonteellani hoitaisin sen kaiken kuitenkin itse.

Helsinki oli kaunis, aurinkoinen mutta petollisen kylmä. Takki auki liihottaminen kostautui kurkkukivulla paluulennolla. Koulutuspäivien jälkeen ehdin tavata paljon ystäviä, yhtään iltaa ei tarvinnut yksin viettää. Erityisen mieleenpainuva käynti oli hotelli Tornin yläkerran baarisssa. En ole koskaan ennen siellä käynyt, mutta isäni vietti siellä villissä nuoruudessaan paljon aikaa poikaporukassa johon kuuluivat mm. siihen aikaan tuntemattomat Olavi Virta, Paavo Einiö ja Henry Theel. Oli jotenkin nostalgista käydä siellä isäni jalanjäljissä ja onneksi paikkaa ei ole modernisoitu liikaa, jotta pääsin oikeaan tunnelmaan.

Näkymä hotelli Tornin terassilta Hullujen päivien keltaiseen torniin

Sellainen kenialainen kuriositeetti tähän loppuun vielä, että suurlähetystömme luovutti vihdoin maalis-huhtikuun vaihteessa Kenya Wildlife Servicelle tuhottavaksi sille virka-asunnon talokaupassa 1981 päätyneet kaksi norsun syöksyhammasta. Alkuunpaneva sysäys (siitä otan nyt tässä omassa blogissani sulan hattuuni) tähän tekoon tuli minulta, sillä kun kävin residenssin kalusteita läpi tammikuussa 2015 tulevaa isoa remonttia silmälläpitäen, ryhdyin miettimään ettei ole kovin eettistä enää nykypäivänä pitää hallussaan norsunluuta vaikka se olisikin laillisesti meille päätynyt. Joten ryhdyin ensin selvittelemään Ulkoministeriön kautta, voidaanko ne luovuttaa tuhottavaksi ja kun lupa sitten saatiin, aloimme selvitellä mahdollisuutta luovuttaa ne Kenya Wildlife Servicelle. Asia sitten venyi ja vanui kun emme Kenian taholta saaneet mitään kunnon vastausta, kunnes tämän vuoden maaliskuulla kuulin uutisissa että presidentti Kenyatta järjestää huhtikuun lopulla suuren norsunluun ja sarvikuonon sarvien polttotapahtuman,  ja monen mutkan kautta lopulta saimme ne meidän kaksi hammastamme siihen kasaan mukaan. Edustustomme kakkosmies Ramses kävi luovuttamassa hampaat virallisesti KWS'lle. Voit lukea asiasta tarkemmin Ylen uutislinkistä tästä .

Syöksyhampaista tuli poistaa niiden jalustat, tässä residenssi puutarhurit työssä. Naureskelimme samalla, että mitäs jos nämä eivät olekaan aidot vaan viemme muoviset koriste-esineet KWS'lle. Mutta aidot ne olivat, ikävä kyllä.

Luonnollinen viikonloppu

Loppiaisen jälkeinen viikonloppu on ekstraluksusta – keskiviikko katkaisi vuoden ekan työviikon mukavasti ja nyt viikonloppuna oli jotenkin ihan tolkuttomasti aikaa olla tekemättä kaikenlaista. En sopinut mitään muuta menoa kuin tämän aamun kävelyn naapurini Gron ja koirien kanssa Karuran eukalyptusmetsässä.


Pallopeli à la Iksu. Minä heitän, se juoksee pallon luokse ja odottaa että myös minä tulen sinne.... Jossain on koulutus mennyt pieleen?

Aloin lukea joululahjakirjoja, kiertelin puutarhaani ja leikin Iksun kanssa pallolla.  Katsoin booxtv’n kautta sinne kertyneitä ohjelmia, tein ruokaa ja OLIN. Kävin tankkaamassa auton YK:n bensa-asemalla ja kerroin tankkaajalle, että Suomessa oli pohjoisessa mitattu -41,7 astetta. Hän jäi ihmettelemään että voiko siellä asua ihmisiä. Vakuutin että voi.

Kameratuki/jalka vois olla ihan kova juttu, sen verran heittelehtii video

 

Lukiessani puutarhassa minulla oli taas aikaa keskittyä siellä lenteleviin lintuihin. Lintujen uima-allas on ollut hyötykäytössä, pesin sen mäntysuovalla ja vaihdoin linnuille raikkaat kylpyvedet. En usko että linnut itse tästä puhtaudesta niin piittaavat, mutta likaisia lammikoita löytyy ihan tarpeeksi niillekin. Sitä paitsi mäntysuopa tuoksuu ihanalta. Linnuilla on jännä hierarkia – ne harvoin menevät altaalle yhtä aikaa toisen lajin kanssa. Ja sitten on niitä, jotka eivät odota vuoroaan vaan tylysti ajavat muut linnut pois altaalta sinne tullessaan, kuten tuo videolla oleva kutojalintu (nimi koska kutoo roikkuvia heinistä tms tehtyjä pallomaisia pesiä puihin). En harmi kyllä ehtinyt saada kuvaan ihanaa turkoosia pikkulintua, joka myös kävi altaalla. Iksu onneksi ottaa tämän lintubongauksen aika rennosti eikä lähde niitä enää ajamaan pois altaalta. Ainoat linnut, joita se edelleenkään ei voi sietää, ovat ibislinnut ja niiden korviasärkevä rääkynä. Niitä lähdetään ajamaan pois puutarhasta  vaikka kesken ruokailun.

 

Harvinainen tilanne että kutojalintu "mahtui" yhtäaikaa muiden kanssa altaalle - tosin ei sitä kauan kestänyt
 

Keskellä kuvaa heinäsirkkaystäväni

Lintuja bongatessani yhtäkkiä lepotuolistani kuului kopsahdus ja totesin että mega-Sirkka oli päättänyt jakaa aurinkotuolin kanssani. Se loikkasi kuitenkin heti minut huomatessaan kauemmaksi, ilmeisesti Sirkat eivät jaa tuoleja. Näitä ei onneksi parvina tule tänne, sen verran kookkaita tapauksia ovat. Muistan kun yksi kollegani kertoi että Egyptissä näitä pikkulinnun kokoisia  jättisirkkoja välillä tulee isoina laumoina ja ne kopsahtelevat ikkunaruutuihin sekä sateenvarjoihin (joita tarvitaan sirkkojen vuoksi). En ole ihan varma että olisi minun juttuni…. vaikka kaikkeen tietysti tottuu.

Karuran metsän eukalyptuspuita

Tänään kävimme Iksun ja naapurini Gron sekä hänen koiriensa kanssa perinteisellä - mutta joululomien vuoksi vähäksi aikaa taonneella - sunnuntain aamukävelyllä Karuran eukalyptusmetsässä. Maaperä alkaa olla sen verran kuiva sadekauden jälkeen että voin Iksunkin sinne viedä. Sateella punainen maa muuttuu liisteriksi joka jää koiran tassuihin ja omien tossujen pohjiin pahemmin kuin nuoskalumi. Iksun varpaan välit ovat silloin isoina paakkuina tuosta liisteristä joka ei lähden kuin liottamalla pois. Nyt metsässä tuoksui ihana eukalyptuksen tuoksu ja kasvusto on sadekauden jälkeen syvän  vihreänä. Pölyn ja kuumuuden vuoksi Iksu hörppi reippaasti omasta vesipullostaan raikasta vettä ja niinpä me teimme melkein kahden tunnin kävelyn metsässä. Välillä siellä törmää pieniin dikdik-antilooppeihin, mutta tällä kerralla kuulimme vain kuinka apinat hyppelivät puiden latvoissa. Käärmeisiin emme metsässä ole törmänneet, johtuu varmaan siitä että siellä on paljon vaeltajamuurahaisia.

Vaeltajamuurahaisia

Luonnonläheinen viikonloppu on melkein ohi ja vuoden toinen työviikko häämöttää. Enää vajaat 6kk Keniassa, tulee kiire nauttia kaikesta mitä tämä maa tarjoaa. Iksuresortin majoituspalvelutkin pyörähtävät taas ensi viikolla  käyntiin.