LENNOSSA

Pitkään lentomatkaan ei totu. Käväisin Suomessa konsulipäivillä päivittämässä tietoja ja taitoja ja täytyy sanoa, että lentomatka sinne on aina yhtä pitkä. Niin, kyllähän se tietenkin onkin yhtä ”pitkä”, mutta tarkoitan että se tuntuukin aina yhtä pitkältä eikä siihen totu. Lähtö kotoa klo 17.30 iltaruuhkassa Jomo Kenyattan kv lentokentälle (JKIA) , 2 tuntia taksissa ja sitten kentällä odottelua – kone lähti vasta klo 22.25, mutta tässä maassa on parempi aina varata aikaa kaikenmaailman jonotteluun. Odotellessa voi mennä terminaalin ainoaan kahvilaan, jossa saa olla onnellinen löytäessään jonkinlaisen istumapaikan. Nyt istahdin samaan pöytään kanadalaisen eläkeläisparin kanssa ja vaihdoimme Kenia-kokemuksiamme celine dion-ranskaksi.

Menomatkalla viereeni istahti kaksi kenialaista parikymppistä poikaa, mahdollisesti juoksijoita ja ensimmäistä kertaa lentokoneessa. (Voi sitä ihmetyksen määrää…. ) Juuri kun meille oli työnnetyt illallistarjottimet nenän alle ja olin saanut punaviinin muovimukiini, päätti toinen näistä vierustovereistani, että nyt täytyy päästä vessaan. Siinä sitten taiteilin itseni käytäväpaikalta pystyyn kannatellen toisella kädellä tarjotinta ja toisella punaviinilasia. Ja totta kai tuo vessaanpyrkijä heilautti juuri sitä kättäni jossa oli punaviinilasi. Vaaleanruskeille housuilleni levisi tummanpuhuvat tahrat ja minä kajautin selkärangasta kumpuavan ”MERDE!” ilmoille. Kumma kuinka sitä vieläkin kiroilee ranskaksi…. J Onneksi olin ottanut myös vichyä, ja sillä sekä suolalla sain tahrat hieman haaleammiksi. Haalea ei sen sijaan ollut se katse jonka loin tuohon vessaveikkoon kun hän palasi takaisin paikalleen ja jumppasin jälleen itseni tarjottimen + hieman tyhjemmän punaviinilasin kanssa uudemman kerran pystyyn. Saavuin Tampereelle klo 17 eli noin 24 tuntia tuli oltua matkassa. Siskoni oli onneksi tehnyt ihanaa janssoninkiusausta, se lievitti kaikki matkan rasitukset hetkessä!

Paluulennolle lähdin Vantaalta aamulla klo 4.45 ja oli illalla klo 22 kotona – päivälento tulee nopeammin ja on kaikin puolin siedettävämpi vaihtoehto. Tosin Amsterdamin sankan sumun vuoksi sain oikeasti melkein juosta lentokentän läpi, sillä vaihtoaikaa jäi vain 40min normaalin 1,5tunnin sijasta enkä tiennyt milloin portti sulkeutuu. Päätin kulkea itsepalvelupassintarkastuksen läpi, sillä siellä ei yleensä ole pahemmin jonoa. Jostain syystä nyt oli joka kopissa joku ekakertalainen, jolle laitteen salaisuudet eivät auenneet vaikka kaikki jonossa seisovat yrittivät kovaan ääneen heitä neuvoa. Ehdin koneeseen nipin napin ja tällä kertaa se oli puolityhjä, joten saatoin levittäytyä ihan rauhassa kahdelle paikalle. Jossain vaiheessa luulin nähneeni vasemmalla puolella koneen seinustalla vanhanaikaisen lampunvarjostimen, mutta ajattelin nähneeni väärin. Mutta ehei: siellä se lampunvarjostin matkusti muina naisina Nairobiin!

Onkohan tämä hattu tehty Niksipirkan ohjeilla? Tosin en näe sukkahousuja missään.....

Ensisilmäykseltä Suomeen saapuessani ilma näytti aurinkoiselta ja taivas siniseltä. Sen jälkeen alkoikin sade, tuuli, lumi, kylmyys, sade, hieman lämpimämpi keli. Itse asiassa säät noudattivat jokseensakin samaa kaavaa kuin kesäkuun kesälomallani, ainoa ero oli että nyt oli lämpimämpää kuin juhannuksena (Iltalehden mukaan). Tampereella taivastelin hirveän rumaa uutta Torni-hotellia (musta korkea laatikko aseman takana) ja Helsingissä rumaa mereen pissivää jättiläiskokoista Bad boy-patsasta. Bad boy ilmeisesti häviää, mutta Torni pysyy…..

Reissu oli kaiken kaikkiaan hyvä, niin ammatillisesti kuin ihan senkin puolesta, että ehdin melko hyvin näkemään ystäviäni Helsingissä. Sellainenkin hassu sattuma osui kohdalle, että kun pistin facebookiin päivityksen junassa Hesasta Tampereelle kurssiviikon päätteeksi, vastasi muutamaa vaunua kauempaa Marjatta olevansa samassa junassa. Tutustuimme nimittäin vähän samoissa merkeissä viime kesänä, kun otin lentokentältä bussin Tampereelle ja istuimme vierekkäin - oli merkillinen sattuma että jälleen kerran olimme molemmat matkalla Tampereelle. J

Töissä oli töitä (meinasin kirjoittaa ”täitä”….) poissaollessani kertynyt ihan kiitettävästi, mutta nipistin silti saldotunneista sen verran aikaa, että ehdin hyvän ystäväni ja ex-kollegani Annen (Östman) ja miehensä Pamin vihkimistilaisuuteen Sheria Housessa. Tuli samalla tutuksi tuo paikka, johon lähetän niin monia asiakkaita viemään vihkitodistuksensa laillistettavaksi Kenian viranomaisilla.  

Meille asennettiin syksyn alussa töihin työajan leimauslaite Ventus (vrt. Timecon), ja minä olen vastuuhenkilönä siinä. Teoriassahan se ei kuulemma työllistä hoitajaansa nimeksikään, mutta minusta tuntuu että meille on tullut joku maanantaiversio sillä mm. tällä viikolla ajastani meni varmaan 50% serverihuoneessa roikkumiseen ja jokaisen työntekijän työaikojen korjailuun tunnilla eteenpäin. Pahuksen laite oli päättänyt siirtyä talviaikaan, vaikkei täällä siirretä kelloja. Eikä missään neuvota miten se pakotetaan palaamaan takaisin kesäaikaan. Jääräpäisenä taistelin laitteen kanssa niin kauan että vihdoin perjantaina sain kaiken palaamaan normaaliksi. On aina ilo selättää joku kone, vielä toistaiseksi se on onnistunut.

Perjantaina käväisin valoisan aikaan Annan (Muinonen) synttäreillä. Puutarhassa valmisteltiin isoa barbecueta (vartaassa kokonainen vuohi) ja illasta tuli todennäköisesti oikein onnistunut. Itse olen niin pelkuri, etten uskalla täällä ajaa pimeällä takaisin  tuota melkein tunnin ajomatkaa, joten palasin kotiin jo ennen kuin juhlat edes alkoivat. Siksi en aja pimeällä, että täällä on edelleen paljon autokaappauksia, tiet ovat heikosti valaistuja ja erittäin huonokuntoisia toisin paikoin (asfaltissa voi olla järkyttävän iso kuoppa ihan keskellä tietä eikä sitä pimeällä näe). Lisäksi osassa autoista on valot suunnattuina lähinnä vastaantulijan silmiin, joten aja nyt sitten sokaistuna pimeässä kuoppaisella tiellä….. Harmitti kyllä, etten jäänyt juhlimaan, mutta tilannetta lohdutti hieman se, että minä sain Taittingeria ja myöhemmin tulevat vieraat kuohuviiniä.

Anna ei ollut tilannut grillattavaksi kokonaista vuohta, mutta siinä se nyt oli vartaaseen seivästettynä valkosipulit mahassaan

Iksu oli Suomen matkani ajan puutarhurini Tobiaksen hyvässä hoidossa. Se meinasi haljeta onnesta kun tulin kotiin ja vaati matkalaukut avattavaksi saman tien – sieltä löytyi uusi teddykarvainen vinkuva kettu, jolle on nyt neljäntenä päivänä jo tehty aivokirurginen leikkaus ja vinku poistettu pään sisältä. Se oli ehkä stressireaktio sille, että eilen innostuin pukemaan Iksua halloween-noidaksi ja napsimaan kuvia. Alla olevassa kuvassa tiiviistyy Iksun ilmeessä melko hyvin, mitä se tuumi tästä kuvaussessiosta.

"Eläinsuojeluyhdistyksen yhteystiedot, pls!!"

Kaapeli-TV’ni kk-maksu näyttääkin jääneen maksamatta tässä kaiken keskellä, joten heittäydyn siis TV-kaistan ihmeelliseen maailmaan nauttimaan Vain elämää-ohjelma Paula Koivuniemen päivästä. Sen ansiosta pysyn täällä 8000km päässä täysin mukana kaikissa Putous, Vain Elämää, Tanssii tähtien kanssa ja Aku & Seitsemän ihmettä jne ohjelmissa!!! Napi napi.