Runsaan vuoden jälkeen olen jo tottunut moniin juttuihin,
jotka alussa herättivät kummastusta ja hämmennystä. Mutta vieläkin löytyy joitakin
asioita joita jaksan ihmetellä.
Yksi vakavampi ihmettelyn aihe on marraskuun puolivälissä sattuneet kahden
kenialaisen nuoren naisen päälle hyökkäämiset: hyökkäykset sattuivat eri
aikoihin ja kummassakin syynä oli nuoren naisen pukeutumistyyli, joka joidenkin
miesten mielestä oli liian provosoiva. Ja mitä nämä siveellisyyttä puolustavat
nuoret miehet sitten tekivät? repivät kaikki vaatekappaleet naispoloisen päältä
pois ja runtelivat hänet sairaalakuntoon. Kovaan ääneen kuulutettiin, että
mitäs pukeutuivat niin siveettömästi…. ja
mikä merkillisintä: unohtavatko nämä oman etnisen perintönsä? turkanaheimon
naisetkin kulkevat pakarat paljaina ja heimossa jos toisessakin on normaalia
naisille kulkea yläruumis paljaana. No, onneksi syylliset pidätettiin mutta saa
nähdä kuinka kauan. Pidätettyjen joukossa kun sattui olemaan myös yksi poliisi.
Kenia on todella korruptoitunut paikka. Kaikesta – melkein kaikesta – voi selvitä rahalla ja hyvillä suhteilla. Autokolareissa voi syyllinen saada vieritettyä syyn syyttömän kontolle, jos tuntee poliisin ja sattuu olemaan tukku rahaa taskussa. Yhtäkkiä syyttömästä vain tulee syyllinen. Sen varalta täällä monella onkin autossaan nk. comprehensive-vakuutus, joka korvaa sekä omat että vastapuolen vahingot (vastaako täyskaskoa, en tiedä….).
Jopa itsenäisyyspäivänä suurlähettilään virka-asuntoa vahtimaan pyydetyt diplomaattipoliisin jäsenet vihjailivat epävirallisesti että heidän pitäisi saada jonkinlainen ”korvaus” siitä että he tulivat tekemään työtään (josta he saavat palkan työnantajaltaan). Olimme blondeja ja tarjosimme korvauksena mehuja ja keksiä.
Täällä on käytössä hauska termi: Kenian cowboyt. Sillä
tarkoitetaan Kenian väestön valkoista väestönosaa, jonka esivanhemmat muuttivat
tänne noin kolme sukupolvea sitten . He ovat kenialaisia, heillä on Kenian
passi. Stereotypian mukaan he ajelevat vanhoilla vihreilla Landrovereilla,
nauttivat päivittäisen gintonicinsa ja kello viiden teensä, ovat punakoita
kasvoiltaan ja kovaäänisiä sekä osaavat puhua swahilia sujuvasti (joskin
kuulemma vahvalla aksentilla). Näiden Kenian cowboyden omistamia on suuri osa menestyvistä
design-liikkeistä ja heitä tapaa kaikilla klubeilla. Myös Muthaiga Country
Clubilla, jossa itse käyn, heihin törmää – ja jotenkin tuntuu että siirryn silloin
itse aina ajassa noin sata vuotta taaksepäin. (En ole tarpeeksi asiantuntija
sen asian suhteen, miten Kenian cowboyt ja nk. Happy Valley- väestö liittyvät
toisiinsa - luulisin että kyseessä on sama asia. Lisätietoa halukkaille voi löytyä linkistä http://en.wikipedia.org/wiki/Happy_Valley_set.)
Josta saankin hyvän aasin sillan sillä Kelly, joka oli tapdance-opettajamme Muthaigassa, on Kenian cowboyden jälkeläinen, brittien käsittääkseni. Tai irlantilaisten. Ihan todella kivoja ihmisiä, suurin nimittävä tekijä näille ihmisille tuntuu olevan energisyys ja positiivisuus. Tai ainakin niille, jotka itse tunnen.
Tapdance –harrastukseni siis huipentui esitykseen Muthaiga
Country Clubilla, jonne jokainen voi kutsua pari vierasta paikan päälle yleisöksi.
Itse kutsuin Östmanin Annen ja Emilian. Harjoittelin kahden irlantilaiskollegan
kanssa parina sunnuntaina ylimääräistä, sillä askelet eivät tuntuneet jäävän
lainkaan muistiin. Taustamusiikkina soi tuttuja joululauluja, ja yksi meistä jo
totesinkin ettei hän ennen ole aloittanut syyskuussa joululaulujen kuuntelua.
Kiinnyin omiin lainattuihin steppikenkiini niin, etten olisi halunnut niistä
luopua – tapdance on ihana harrastus! Esityksemme meni yllättävän hyvin ja
lohduttavaa oli, että jokainen meistä teki virheitä eikä se loppujen lopuksi
näy liikaa edes videoilla.
Hienompi tanssiesitys oli se, johon Anna minut "raahasi" eli Tandawazi-tapahtumaan kuuluva fuusiotanssiesitys Loreshossa. Indonesialaisen temppelitanssin, flamencon ja breakdancen sulautuminen yhteen oli upea elämys. Esiintymispaikkana tähtitaivaan alla oli uskomattoman upean yksityiskodin piha.
Eilen oli viimeiset joulumarkkinat, tällä kerralla Karenin
raviradalla. Harmi ettei näitä isoja käsityöläismarkkinoita järjestetä kuin joulun
alla, sillä siellä myytävät tuotteet ovat usein todella laadukkaita eikä niitä
pysty välttämättä hankkimaan mistään muualta Nairobissa. Kauppiaita tulee mm.
rannikolta ja suuri osa kauppiaistakin on edellä mainittuja Kenian cowboyta.
Työrintamalla on todella kiirettä tällä hetkellä. Yhtä aikaa
työn alla on erilaisia remonttihankkeita ja konsulirintamalla työllistää mm.
Kenian yllättävä ilmoitus lopettaa tyystin kansainväliset adoptiot. Syyksi tähän äkkinäiseen
ja melko brutaaliin päätökseen on mainittu se, että Keniaa on syytetty tässä
yhteydessä ihmiskaupasta. Tällä hetkellä maassa on kuitenkin monia perheitä jo
hakemassa adoptiolapsiaan, sillä Kenia on vaatinut aina adoptiovanhemmilta että
he viettävät lapsen kanssa 9kk Keniassa (olen ihmetellyt miten työssäkäyvät
nuoret ihmiset pystyvät järjestämään elämänsä siten että voivat muuttaa tänne
niin pitkäksi aikaa?). Tämä tarkoittaa sitä, että lapset ovat oppineet
adoptiovanhempien kielen ja ehtineet kiintyä puolin ja toisin. Kaikki täällä olevat
edustustot tekevät töitä sen eteen, että edes nuo jo lasta hakemassa olevat
vanhemmat voisivat saattaa adoptioprosessinsa loppuun. Toivotaan että
edustustojen yhteistyö tuottaa tulosta.
Suomesta tuomani siiklit on istutettu kasvimaahan, vihreää vartta on työntynyt ylös jo n. 5cm. Täytyy toivoa että ilmasto suosii ja ensi vuoden puolella saan oman maan siikliperunoita! Puutarhaani ilmestyi myös kaksi arabica-kahvipensasta lisää (toinen alkaa juuri kukkimaan) ja muutama maapähkinän taimi. Täällä eletään alkukesää.
Joululoma häämöttää ensi viikolla. Nairobissa päivälämpötila nousee tällä hetkellä parhaimmillaan n. +30 asteeseen. Yksi pikkujouluvieraistani runsas viikko sitten totesi, niin uskonnollisesti joulu onkin oikeastaan lähtöisin lämpöisestä maasta. Silti joulutunnelmaan pääseminen vaatii mielikuvitusta, ja hämmästelin miten pikkujouluvieraani onnistuivat nauttimaan kuumasta glögistä kun sinä päivänä lämpötila oli kohonnut +32 asteeseen varjossa.
![]() |
| Matatu-pikkubusseista on moneksi. Myös ruumisarkun kuljetukseen. |
Kenia on todella korruptoitunut paikka. Kaikesta – melkein kaikesta – voi selvitä rahalla ja hyvillä suhteilla. Autokolareissa voi syyllinen saada vieritettyä syyn syyttömän kontolle, jos tuntee poliisin ja sattuu olemaan tukku rahaa taskussa. Yhtäkkiä syyttömästä vain tulee syyllinen. Sen varalta täällä monella onkin autossaan nk. comprehensive-vakuutus, joka korvaa sekä omat että vastapuolen vahingot (vastaako täyskaskoa, en tiedä….).
Jopa itsenäisyyspäivänä suurlähettilään virka-asuntoa vahtimaan pyydetyt diplomaattipoliisin jäsenet vihjailivat epävirallisesti että heidän pitäisi saada jonkinlainen ”korvaus” siitä että he tulivat tekemään työtään (josta he saavat palkan työnantajaltaan). Olimme blondeja ja tarjosimme korvauksena mehuja ja keksiä.
| Itsenäisyyspäivävastaanoton alla suurlähettilään virka-asunnossa jaettiin kunniamerkit vuosikymmeniä suurlähetystöä palvelleille Jamesille ja Thomasille (sls Sofie From-Emmerberger keskellä) |
Josta saankin hyvän aasin sillan sillä Kelly, joka oli tapdance-opettajamme Muthaigassa, on Kenian cowboyden jälkeläinen, brittien käsittääkseni. Tai irlantilaisten. Ihan todella kivoja ihmisiä, suurin nimittävä tekijä näille ihmisille tuntuu olevan energisyys ja positiivisuus. Tai ainakin niille, jotka itse tunnen.
![]() |
| Iloiset tap dance-aloittelijat (irlantilaisten uusien ystävieni Aideenin ja Leslien välissä) |
Hienompi tanssiesitys oli se, johon Anna minut "raahasi" eli Tandawazi-tapahtumaan kuuluva fuusiotanssiesitys Loreshossa. Indonesialaisen temppelitanssin, flamencon ja breakdancen sulautuminen yhteen oli upea elämys. Esiintymispaikkana tähtitaivaan alla oli uskomattoman upean yksityiskodin piha.
![]() |
| Luovia istuinjakkareita pesusoikoista |
![]() |
| ja metalliämpäreistä |
![]() |
| Tämä kuitenkin on suosikkituolini, jonka ehkä kenties jonain tulevan vuonna hankin..... |
![]() |
| Aidoista höyhenistä koristekauluksia |
![]() |
| Pahkasiat ja Buddhat sulassa sovussa |
Suomesta tuomani siiklit on istutettu kasvimaahan, vihreää vartta on työntynyt ylös jo n. 5cm. Täytyy toivoa että ilmasto suosii ja ensi vuoden puolella saan oman maan siikliperunoita! Puutarhaani ilmestyi myös kaksi arabica-kahvipensasta lisää (toinen alkaa juuri kukkimaan) ja muutama maapähkinän taimi. Täällä eletään alkukesää.
Joululoma häämöttää ensi viikolla. Nairobissa päivälämpötila nousee tällä hetkellä parhaimmillaan n. +30 asteeseen. Yksi pikkujouluvieraistani runsas viikko sitten totesi, niin uskonnollisesti joulu onkin oikeastaan lähtöisin lämpöisestä maasta. Silti joulutunnelmaan pääseminen vaatii mielikuvitusta, ja hämmästelin miten pikkujouluvieraani onnistuivat nauttimaan kuumasta glögistä kun sinä päivänä lämpötila oli kohonnut +32 asteeseen varjossa.
![]() |
| Sisareltani saadut lumiukot ihmettelevät missä on lumi?? |











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti