Jouluterveisiä Tampereelta

Perjantaina iltapäivällä saavuin Nairobin +25 asteesta lumettomaan +8 asteen Pirkkalaan - kotiovelta tänne 26 tuntia. Suomen poikkeuksellisen lämmin sää ei ole haitannut jouluvalmistelujani, itse asiassa omaan vaatetustilanteeseeni tämä lämpötila soveltuu oikein hyvin. Olin toki jättänyt sisarelleni varastoon muutamia talvivaatteita ja pienen etsimisen jälkeen täältä jälleen löytyivät tutut toppahousut, toppatakki, talvikenkiä kahdet kappaleet jne. joten olen valmis ottamaan vastaan kovemmatkin pakkaset Jos niitä nyt sattuisi tulemaan..

 

No onkos tullut kesä....?

Iksu jäi Keniaan puutarhurini ja hänen kahden nuorimman lapsensa hoiviin. Viettämään kai kenialaista joulua. Puutarhurini 11-vuotias Vivian-tytär on ikionnellinen kun saa Iksun yöksi kainaloonsa nukkumaan, hän oli Iksun tapaamiseen asti tottunut vain isoihin vahtikoiriin, joita ei oteta sisälle taloihin. Iksu on vallannut 6,5kg määrätietoisella olemuksellaan paikkansa Vivianin sydämessä – ja öisin kainalossa. Vanhemman lapsen Brianin kanssa Iksulla on päivisin futisharjoitukset puutarhassa.

Joulun alle osui Nairobiin ministeritason WTO-kokous, jonka valmisteluihin koko suurlähetystö kiihtyvällä tahdilla osallistui syksyn ajan. Jopa minut napattiin vanhan protokolla-taustani vuoksi remmiin, autoin hotellihuoneiden ja aselupien hoitamisessa. Suomesta kokoukseen osallistui ministeri Lenita Toivakka delegaatioineen. Kenian protokolla ei kyllä loistanut järjestelyillään: ministerillemme annettiin käyttöön Kenian ulkoministeriön protokollan taholta nk. protokolla-auto ja kuljettaja. Ilmeni, että auto oli tavallisissa kilvissä oleva vuokramersu ja kuljettaja ajotaitojensa perusteella käyttänyt hyvin vähän ajotaitojaan. Vaatetuksena tällä protokollakuskilla oli likaiset pussittavat housut ja jonkinnäköinen pari päivää vanha paita ilman solmiota. Ensimmäiset kilometrit mentiin kengurubensalla kun kuljettaja yritti kesyttää autoaan eikä ovia saanut lukkoon, kuten ne turvasyistä tulisi saada. Auto ja kuljettaja saatiin lopulta vaihdetuksi – tosin tällä kertaa kuljettaja oli melkein ok mutta auto teki hidasta kuolemaa ja päästeli siihen liittyviä ääniä. Suomen delegaation avuksi annettu Liaison Officer eli Lissu oli todella nuori ujo tyttönen, joka heti ensimmäisenä työpäivänään pyysi delegaation jäseniltä vähän ruokarahaa ja muuta avustusta. Sen jälkeen häntä ei oikeastaan näkynyt lainkaan, lentokentälle hän tosin ajeli edellä mainitulla protokollan autolla saattamaan ministeriä (joka istui suurlähetystön autossa) muttei tullut edes hyvästelemään delegaatiota.  Osuin samalle iltalennolle ministerin, avustajansa ja turvamiesten kanssa, ja viimeisenä työrutistuksenani tsekkasimme toisen turvamiehen kanssa heidän aseensa lennolle. Operaatioon meni kaksi tuntia vaikka turvamies selitti kärsivällisesti tullille, että ”we are the good guys” ja meillä on kaikki luvat kunnossa.

Suomessa ei minulla tällä kerralla ole mitään erityisiä joululomaohjelmaa tiedossa. Kenties Tallipihalla voisi pyörähtää katsomassa joulutoria. Uudet kiistellyt jouluvalotkin on otettu alas Hämeenkadun varrelta huollettaviksi kun yksi hevosista oli rysähtänyt alas Hämeensillalle. Sisaren tyttäreni totesikin, että vanhoja valoja ei tarvinnut huoltaa juuri lainkaan saati sitten pelätä että rysähtävät niskan. Tänään olen graavannut lohen, tehnyt maustekakun ja odottelen että sisareni tuo kaupungilta sen eilen unohtamani appelsiinin, jotta saan kalkkunarullan marinadin keitetyksi kasaan. Kuusi käytiin eilen ostamassa Bauhausista (17 euroa tanskalainen tavallinen mutta tuuhea kuusi), lähimetsän tarjonta ei ollut ihan samalla tasolla tänä vuonna kuin aiemmin. Sitä paitsi hauikseni kohdalta leikattu arpi ei ole oikein ottanut parantuakseen, enkä siis voi kantaa vasemmalla kädelläni mitään raskasta – haavasta on jo muutama tikki ratkennut  kun olen tässä hauistani pullistellut eri tilanteissa matkalaukkuani jne raahatessa.  Onneksi Satun kaveri Lissu on lääkäri ja kävi ystävällisesti tsekkaamassa että pullisteluistani huolimatta kaikki on ok.

Bauhausin kuusi

Joulun viettomme on muovautunut vuosien varrella erilaiseksi, monia tärkeitä perheenjäseniä on poissa ja he ovat näin joulun aikaan tavallista enemmän läsnä puheissamme ja joulumuistoissamme. Äidin hyvä maustekakkureseptikin kaivettiin jälleen esiin ja perinteitä noudatetaan joulupöydän tarjoilujen miettimisessä. Joulun vietän siis sisareni luona Pirkkalassa, jonne veljeni saapuu aattona riisipuurolle ennen joulurauhan julistusta ja siitä se sitten taas lähtee. Puuron jälkeen käymme sytyttämässä haudoille kynttilät vaikka aikaisempina vuosina olemme yleensä sen tehneet vasta myöhään illalla – tunnelma kaikkine lumisessa maisemassa palavine kynttilöineen on ollut aina niin jouluinen.  Mutta varmaan ne kynttilät päivälläkin ovat kauniita.

Taidanpa tässä lopuksi kiittää menneestä vuodesta: siitä, että on paikka jossa viettää perheen kanssa joulua yhdessä. Siitä, että onnettomuuteni toukokuussa jätti vain pinnallisia vammoja ja säästi silmäni. Siitä, että olen saanut nauttia monien ystävieni seurasta jälleen tänä vuonna, myös Keniassa. Siitä, että Kenia on ollut hieno seikkailu. Siitä, että ensi vuosi tuo tullessaan ihanan uuden seikkailun kun siirryn työskentelemään Kanadaan elokuussa. Siitä, että kaikista maailman huonoista uutisista huolimatta joulu tulee aina lämminhenkisenä ja mausteentuoksuisena, ja muistuttaa meitä kaikesta tärkeästä.

Näiden tyyppien kanssa täällä on tehty jouluvalmisteluja, en ole ihan varma heidän roolistaan mutta se näyttää väsyttävän heitä kovasti (Dana & Saga)

Joulurauhaa ja onnellista tulevaa vuotta kaikille rakkaille ystävilleni ja perheenjäsenilleni!

Elämää Nairobissa ennen ja jälkeen Paavin

Pitkä tauko blogitekstien välillä ei tarkoita sitä etteikö mitään olisi tapahtunut. En vain ole käynyt viikonloppumatkoilla ja Nairobin arjesta kirjoittaminen tuntuu... no: arjesta kirjoittamiselta.

Toukokuisen palovammatapaturmani arvet ovat parantuneet aika hyvin, vain kahta käsivarsissa olevaa täytyi korjata leikkauksin ja toinen niistä nyt näköjään kiukuttelee tulehtumalla. Josta johtuen olen tänään sairaslomalla.
Joiltain osin arvet ovat jo vaalentuneet merkittävästi, toisin paikoin ne ovat vielä tummanpunaisina näkyvissä mutta pienenemään päin. Ilmeisesti puolen vuoden kuluttua loputkin arvet voivat olla vaaleita vaikkeivät vielä siinä vaiheessa täysin kadonneita.
Niiden kahden huonosti parantuneen arven leikkaukset tehtiin lääkärini vastaanotolla paikallispuudutuksessa, jonka jälkeen kävin läheisellä syöpäklinikalla saamassa niihin sädehoitoa liiallisen arpikudoksen uudelleenkasvun estämiseksi. Ne eivät olleet mitään hauskoja keikkoja, ja aikaakin siellä kului aina tuntikaupalla. Mutta ajattelin koko ajan, että minulla on vain arpia kun taas muut olivat siellä paljon vakavammista syistä. Joten jaksoin hyvin odottaa omien arpieni kanssa valittamatta.

Taidetta sädehoitoklinikalla 

Paavi pyörähti myös Nairobissa. Hän ei halunnut "tehdä numeroa" itsestään, mutta onnistui jossain määrin siinä silti. Turvallisuussyistä kaikki paavin reitin varrella olevat tiet eristettiin papamobilen tilalle improvisoitua valkoista Toyota Hiluxia varten, jolla hän ajeli kaikkiin tilaisuuksiinsa eri puolilla kaupunkia. Hän halusi myös saapua lentokentältä ihan tavallisella (ei panssaroidulla) Nissan henkilöautolla. Paaville oli ehdotettu siirtymistä helikopterilla kohteiden välillä, mutta hän halusi kohdata 1,4milj uskovaisten joukon läheltä. Ymmärrättevää toki ja kuuluu hänen työnkuvaansakin, mutta muutama turvallisuusvastaava saattoi saada harmaita hiuksia järjestelyistä. Ihmeen rauhallisesti kaikki kuitenkin sujui, edes paikalliset terroristit eivät keksineet mitään yllätyksiä tuon vierailun ajalle.

Paavin jälkeen sain omia vieraita kun Leea ja lapsensa Laura & Roope sekä Vesa saapuivat Pariisista minua ilahduttamaan. Tuliaisjuustot on jo syöty (aah...), shampanja nautittu ja suuri osa vierailukohteistakin jo käyty. Tällä hetkellä tämä matkatoimistoni nimeämä ryhmä "Karnaattu Leena Party" on Masai Marassa safarilla, uskoakseni heillä on myös ihan hyvät oltavat siellä parhaillaan. Ohjelmassa on sen jälkeen mm. Nairobissa Masai market perjantaina ja lauantaina vierailu Muinosen Annan luokse Kareniin katsomaan hänen sunnuntaina syntynyttä pikkutyttöään.

Eilen sairaalakäyntini jälkeen auto ei enää käynnistynyt - valot kyllä tulivat kojelautaan, mutta moottori ei hurahtanut käyntiin. Pakko oli soittaa korjaamolle ja he hinasivat autoni pois. Tänään auto palautettiin minulle kotiin, lasku oli 330 euroa. Syynä auton tietokonesysteemin (transponder? käännösohjelman antama"toisiotutkavastaava" ei kerro minulle sen enempää) ja Smartkeyn välinen kontakti ei toiminut. Eipä sille sitten tietenkään mitään voinut, pakkohan se korjata oli. Liika elektroniikka tuo mukanaan erilaisia ongelmia.

Olen tosiaan sairaslomalla, koska en saisi käyttää vasenta kättäni tällä hetkellä. Tai lähinnä en saa nostella sillä mitään, kirjoittaa kyllä saan. Kotona työpäivänä tyhjän panttina oleminen on tosi haasteellista ja olenkin tässä puhelimen kautta yksikätisenä hoitanut työasioita sairaslomasta huolimatta. Lisäksi päätin pitää Iksulle kaudenhoitopäivän, kynnet ja tassukarvat lyhennettiin ja turkki kammattiin. Jonka jälkeen Iksu ryntäsi keittiöön odottamaan asiaankuuluvaa herkkupalkintoaan.

Kampaa nyt sitten :)

Ei tänne nyt siis sen kummempaa kuulu. Viikon kuluttua viikonloppuna Maputoon Marikaa ja perhettään moikkaamaan, sitten taas kenties tiedossa värikkäämpiä tarinoita. Kwaheri!

Born free

Muistaako joku vielä 1966 filmatun elokuvan ”Born free” (traileri tässä linkissä)? Kertomuksen Joy ja George Adamsonista sekä heidän kesystä leijonastaan Elsasta, jonka he opettivat metsästämään ja palaamaan takaisin luontoon?

Majoituspaikkamme sijaitsi tämän kukkulan rinteessä, jossa aikanaan oli George Adamsonin leiri

Nopea historian kertaus:

George Adamson oli syntynyt Intiassa, hänen isänsä oli irlantilainen ja äitinsä britti. George muutti Keniaan 18-vuotiaana työskennelläkseen isänsä kahviviljelyksillä. Joy Adamson puolestaan oli itävaltalainen taideopiskelija, joka pakeni toisen maailmansodan alta 17-vuotiaana Keniaan ja meni täällä naimisiin – useampaankin kertaan. Joy maalasi Kenian 54 alkuperäiskansasta muotokuvia, niitä syntyi yhteensä 700 kappaletta joista muutamia on esillä Nairobin kansallismuseossa. George ja Joy menivät naimisiin 1941, ja muuttivat Kenian pohjoisrajalle Isiolon kaupunkiin. He adoptoivat kolme orvoksi jäänyttä leijonanpentua, joista kaksi lähti eläintarhoihin Eurooppaan ja Elsa jäi heille itselleen kasvatettavaksi. Kolmevuotiaana he alkoivat opettaa sitä takaisin luontoon, jossa he muutaman epäonnistumisen jälkeen onnistuivatkin ja Elsa eli kaksoiselämää heidän ja villileijonien välillä onnellisena saaden itsekin kolme pentua.  Elsa kuoli melko nuorena eli 5-vuotiaana puutiaiskuumeeseen ja on haudattuna Merun kansallispuistoon.
Joy ja George päätyivät myöhemmin asumuseroon, osittain sen vuoksi että George otti kolme uutta kesyä leijonaa, joista Boy esiintyi useissa filmeissä – Joy puolestaan otti Pippa-nimisen gepardin kasvatikseen. Kissaeläimet eivät tulleet toimeen keskenään, joka joudutti eroa.  Joy kuoli oman kokkinsa murhaamana 69-vuotiaana, kyse oli evätystä palkankorotusvaatimuksesta. George puolestaan kuoli Koran kansallispuistossa 83-vuotiaana somalialaisten salametsästäjien murhaamana.

Kävin viime viikonloppuna Merussa Elsa’s kopje –nimisessä luksuslodgessa tutustumassa tuohon kansallispuistoon, jossa kaikki aikanaan tapahtui. 1970-luvulla tuo puisto eli huippukauttaan ja turistit kävivät siellä ahkeraan. Kaikki muuttui 1980-1990 luvulla, kun salametsästäjät tappoivat 90% (!!) sen elefanteista ja kaikki sarvikuonot. Sen jälkeen Kenya Wildlife Service on ottanut puiston hallintaansa, ja eläinkanta on vähitellen elpynyt sekä sen turvallisuus on saatu paranemaan. Turismi on hyvin hitaassa kasvussa ja esimerkiksi puiston elefanttien agressiivisesta käytösestä huomaa, etteivät ne ole niin tottuneita autoihin kuin esim. Masai Marassa. Jouduimme kolme kertaa vihaisen elefantin töräyttelyn ja tarkastelun kohteeksi, mutta onneksi kokenut oppaamme tiesi kuinka menetellä eikä mitään vaaratilannetta syntynyt. Merun puisto on todella kaunis ja monipuolinen, toivottavasti turistit löytävät sinne vähän suuremmissa määrin jotta ylläpitoon saadaan lisää rahaa.

Kiviesteitä tiellä

Matka sinne taittui Mount Kenyaa kiertäen, melko läheltä Isiolon kaupunkia, josta nykyisin on tullut hyvin levoton paikka. Paikalliset heimot taistelevat verisesti laidunmaista ja maaoikeuksista. Juuri edellispäivänä ennen matkaamme siellä oli kahinoita ja vielä ajaessamme läpi tuon alueen oli tiellä näkyvissä edellispäivän tiesulkujen jäänteinä isoja kivenlohkareita. Pääsimme kuitenkin norjalaiskollegani Gron kanssa ongelmitta perille. Elsa’s kopje on varmaan yksi upeimpia lodgeja joissa olen täällä ollut. Meitä hemmoteltiin ja saimme käyttöömme hotellin parhaan sviitin, josta avautui näkymä suoraan alas tasangolle.  Hyrax-jyrsijät, jotka muistuttava isoa marsua jolla on oravan pää, kävelivät kämppäämme sisään avonaisesta etuosasta ihan miten lystäsivät ja tuijottelivat meitä isoilla silmillään. Alueella liikkui muitakin eläimiä, ja yhtenä yönä kävi leopardikin juomassa uima-altaan vettä. Minä en sitä tietenkään nähnyt, kuulin vain jälkikäteen.

Hauska yhteensattuma oli, että vaikka Keniassa on satoja lodgeja niin samaan paikkaan päätyi yhtä aikaa myös Finpron Esa Rantanen vaimoineen ja ystävineen samana viikonloppuna. Esa oli hankkinut jostain vanhan gramofonin ja Out of Africa-elokuvasta sen Mozartin levyn, jota Robert "Finch Hatton" Redford soitti Meryl "Karen Blixén" Streepille. Gramofonin särinällä säestettynä tuo musiikki loi iltaan maagisen tunnelman, hienon muiston. (linkki musiikkiin: Mozart Clarinet concerto in A major, k.622 Adagio). 

Loppukertomus valokuvina.

Makuuhuoneeni

Näkymä vuoteestani ja terassiltani

Kylppäri

Gron huone oli tuolla toisessa päässä terassia, olohuoneemme siinä välissä

Infinity- uima-allas

Näkymät joka puolelle hotellilta olivat hulppeat

Katto oli taidokkaasti punottu

Huoneisiin oli jätetty luonnonkiviä esille, majapaikka oli todella sulautettu luontoon 

Näköalapaikalla :)

Merun puistossa on paljon erilaisia lintuja joita en edes tunnistaa. Tällä on niin punaiset silmät että se lienee joku viskisieppolaji?

Baobab-puu. Sen runko on kuitua, joka imee veden itseensä ja siksi puu "pullottaa" rungon kohdalta. Itse kuituinen puuaines ei sovellu poltettavaksi tai muutoin hyötypuuksi, mikä on koitunut sen onneksi. Täällä vanhimmat puut ovat noin 1000-vuotiaita, mutta baobab voi elää jopa 3000-vuotiaaksi. Sen vuoksi sitä kutsutaan täällä elämän puuksi, ja ne ovat aikanaan olleet kyläläisten kokoontumispaikkoja ja "kirkkoja".

Näitä kuvia tuli jonkun verran kun lintu ehti pyrähtää lentoon ennen kuin säädöt olivat kohdillaan

Kiroileva elefantti (nuori uros, joka vähän uhitteli meille)

Sundowner valkoviinillä

Kääntymätön kuva, jossa yksi harvinaisempi kirahvilaji (pienemmän kokoinen, tummempi ja selvemmät viivat kuin muilla, reticulated giraffe)

Tätä pitkäkaulaista kaurista ei näy kaikissa kansallispuistoissa Keniassa, näin sen ensimmäisen kerran

Kaunis baobab

Punanokkainen hornbill

Kingfisher

Kalastelemassa

Kudu

Etsi kaikki kirahvit kuvasta

Somalistrutsi

Käärmekin luikerteli auringonpaisteeseen termiittipesän uumenista

Kotieläimemme hyrax

Elsa-leijonan hautakivi

Tämä landcruiser oli ihan pettämätön peli

Elsan hauta

Tästä kohtaa muuten kiivettiin ylös lohkareita pitkin, en ollut ihan varma miten tultiin alas. Automme on tuolla alhaalla. Tämä tasalakinen kallio oli se, jossa Joy ja George viettivät aikaa Elsa-leijonan kanssa.

Toisen illan apero meni perinteisemmin GTn merkeissä

Seeprat olivat sateen jälkeen vähän nk dirty zeebras

Aamiainen hippo poolilla

Aamiaisarkkumme

Tämä jännitti eniten. Viimeisenä aamuna satoi rankasti ja joet tulvivat puistossa. Muutakaan tietä ulos puistosta ei ollut - tai oli toki, mutta niissä tulvi vielä enemmän. Lopulta uskalsimme Gron isolla Toyota Pradolla ajaa tästä läpi kun ensin rangersit ajoivat omalla isolla autollaan samasta kohdasta edellä.