Keniassa on kuivaa

Pallohullu Iksu auringonpolttamalla nurmikolla

Siis oikeasti kuivaa. Täällä odotetaan sekavin mielialoin lyhyttä sadekautta saapuvaksi: nurmikot ovat palaneet karrelle ja hieno pöly leijailee kaikkialle. Olin viime viikonloppuna norjalaisen kollegani Gron kanssa safarilla Laikipiassa Ol Pejetan luonnonsuojelualueella. Avasimme ikkunat hetkeksi puistossa ajellessamme, ja se hetki riitti siihen että hieno puuterimainen pöly tunkeutui jokaiselle neliösentille auton sisällä. Normaali sade tulee tarpeeseen, maanviljelijät ovat hätää kärsimässä ja kansallispuistoissa eläimet tarvitsevat vettä ja ruokaa.

Teak-penkkini on nyt suojattu - sateet voivat tulla!

Toisaalta Kenian ilmatieteenlaitos on pelotellut El Niño-ilmiöllä, joka toisi mukanaan voimakkaita sademyrskyjä. Joka tapauksessa kunhan sateet alkavat niin Nairobissa tulee tulvimaan – savipitoinen, vettä imemätön maa on rutikuivaa ja viemäröinti toisin paikoin olematonta, että vesi peittää isoina arvaamattomina lammikoina keskeisiä tieosuuksia. Eikä siinä mitään, onhan meillä useimmilla korotetut nelivetomaasturit. Mutta tässä on myös sellainen ”extra-bonus” että siellä veden alla muodostuu todella isoja kuoppia kun tien pinta murenee veden voimasta, eli et tasan tarkkaan tiedä missä ajat. Onhan se ollut aika jännää ajaa niin että vesi ulottuu auton oven alareunaan. Pahin reitti on Kitengelan lasitehtaalla hieman Nairobin ulkopuolella (en ymmärrä miksei sitä tietä korjata): muutamat luonani vierailleet ja ainakin siskoni muistaa, että ihan arpomalla arvottiin missä kohtaa menee tie vai juututaanko savivelliin. No, autoilijalla elämä ei käy tylsäksi täällä.

Kävin siis norjalaisen kollegani ja naapurini Gron kanssa Ol Pejetassa Laikipiassa safarilla. Alue on tunnettu siitä, että sieltä löytyy simpanssireservaatti ja sarvikuonoreservaatti. Simpansseja on  pelastettu sodan jaloista Ugandasta,  Burundista ja Kongosta sekä yksityishenkilöiltä. Sarvikuonoreservaatissa on mahdollista nähdä 3 pohjoisen valkeaa sarvikuonoa, joita on maailmassa enää neljä jäljellä – yksi niistä on San Diegon eläintarhassa ja ne kaikki ovat yllättäen tsekkiläisen eläintarhan omistamia. Vain yksi uros on enää jäljellä ja siitä yritetään nyt kaikin tieteen keinoin tehdä isää, valitettavasti toistaiseksi kukaan kolmesta naaraasta ei ole tullut kantavaksi. Telttaleirillämme oli retkikunta San Diegosta, joka oli tutkimassa heillä olevan naarassarvikuonon siirtoa Ol Pejetaan, he uskovat että luonnollisempi ympäristö voisi auttaa lisääntymisessä. Näillä kolmella Ol Pejetassa olevalla pohjoisen valkealla sarvikuonolla on henkivartijat yötä päivää. Puistossa näkee todella paljon myös mustia sarvikuonoja ja etelän valkeita sarvikuonoja, näimme jopa pari pientä (pahkasian kokoista) poikasta.

Ol Pejetassa salametsästäjien uhreiksi joutuneiden sarvikuonojen hautoja. Kaikki paitsi tämä yksi : Morani oli kesy sarvikuono ja koko puiston lemmikki, joka kuoli muutama vuosi sitten keuhkokuumeeseen.

Etelän valkoisia sarvikuonoja

 

Musta sarvikuono Baraka (engl. Blessing), joka on perinyt Moranin paikan kesynä sarvikuonona. Se on sokea eikä pärjäisi yksin luonnossa. Sain syöttää sitä, tosin en ihan rentoutuneena, sen verran vaikuttava eläin sokeakin sarvikuono on :)
 

Tässä se on: maailman viimeinen pohjoisen valkea sarvikuono-uros nimeltään Sudan. Kuva on todella surkea, sillä en viitsinyt maksaa USD40,00 vain päästäkseni kuvaamaan sitä aidan vierestä. Olisihan se raha toki mennyt hyvään tarkoitukseen, tiedän....

  

Yksi kolmesta maailman viimeisestä pohjoisen valkeasta sarvikuononaaraasta



Musta sarvikuononaaras vuoden vanhan poikasensa kanssa tuli aivan telttaleirimme edustalle

Simpanssireservaatissa opas kertoi mielenkiintoisia tarinoita asukeista, mutta mieleen jäänyt tarina ei ole ihan mukavimmasta päästä. Reservaatin sisälle oli päässyt livahtamaan paviaaneja, ja iso urospaviaani oli ryhtynyt uhittelemaan simpanssilauman johtajalle. Joka oli sitten saanut paviaanista yliotteen ja painanut sen pään joen vedenpinnan alle. Hetken päästä se oli nostanut paviaania vähän ylös veden alta, ja sitten taas painanut sen uudelleen veden alle kunnes paviaani hukkui. Pelottavan murhaajamaista toimintaa. Yhtäkkiä noita inhimillisiä kasvoja katsoi hieman erilaisin silmin. Simpansseilla on 97%:sti sama DNA-perimä kuin ihmisellä ja ne ovat hämmentävän älykkäitä eläimiä, niin hyvässä kuin pahassa. Ne kuulemma ovat oppineet kantamaan ison puunrungon ja nostamaan sen vasten sähköaitaa, jolloin ne voivat kulkea aidan yli ihmisten puolelle. Sen jälkeen ne tsekkaavat vartijoiden ja oppaiden ruokavarastot, pyörivät hieman parkkipaikan tuntumassa ja palaavat omalle puolelleen loikkimalla yleisöä varten pystytetyn rakennelman kautta takaisin aidan yli. Ne eivät kuulemma halua karata, sillä tietävät olevansa turvassa reservaatissa.

Simpanssi nimeltä Edward

Tämä simpanssi pelotteli koululaisryhmää heittelemällä lapsia kivillä

Ol Pejetassa on mahdollista nähdä kaikki ”big five”  eläimet, mutta jälleen kerran minulta jäi leopardi näkemättä. (Edelleenkään en ole nähnyt koko Keniassa oloaikanani kuin vilahduksen sen hännästä.) Olimme Gron kanssa jo suurin piirtein menossa suorittamaan hengenpelastustehtävää kun naarasleijona ryhtyi tapittamaan suloista sarvikuonon poikasta. Onneksi se kuitenkin jätti sen rauhaan ja liittyi muiden leijonien seuraan. Päätimme nimittäin, että jos se ryhtyy tosissaan vaanimaan sitä poikasta, me ajamme autollamme niiden väliin ja tarvittaessa ihan poikasen lähimaastoon ja soitamme vartijoille. En tiedä kuinka järkevää se tosiasiassa olisi ollut ja onneksi ei tarvinnut testata sarvikuonoäidin hermoja tai saalistavan leijonan pinnaa. Myöhemmin kuulimme, että leijonat eivät käy sarvikuonovauvojen kimppuun koska pelkäävät niiden äitiä – ainoastaan jos poikanen on jäänyt jostain syystä orvoksi niin luonto korjaa heikon yksilön pois.

Tämä naarasleijona kuului satelliittipaikantimella seurattavien leijonien joukkoon. Se oli myös eräänlainen johtava naaras, sillä se ei kuulemma pelkää haastaa urosleijoniakaan. Yhdessä sellaisessa tappelussa se on menettänyt palan hännästään ja sen tunnistaa töpöhännästä.

Alueella laiduntaa sekä normaaleja seeproja että Grevyn seeproja, joilla on tiheämpi raidoitus ja jotka ovat suurempia. Tämä on niiden kahden risteytys, se on normaalin seepran kokoinen ja näköinen mutta sillä on Grevyn seepran pyjama päällä.

Kansallispuistohuumoria

Hyödyllisiä kaulakoruja

Bushbuck oli yhtäkkiä eksynyt telttojemme välimaastoon, siellä ruoka oli vehreämpää ja runsaampaa

Aamuleijonia (edessä se töpöhäntä)

Rakastan aamusafareja ja niiden sumuista valoa

Shakaaliemo poikasensa kanssa

Viikon päästä suuntana on Ngong hills ja siellä Out of African hengessä käynti Denys Finch Hattonin haudalla. Sitten kuun lopulla Meruun, jossa on filmattu todellisuuteen perustuva elokuva Elsa-leijonan elämästä (Born free) 50 vuotta sitten.

Tämä huono kuva kuriositeettina niille, jotka eivät tienneet että Keniassa viljellään kirjolohia. Kävimme yhdessä taimenravintolassa syömässä palatessamme Laikipiasta - todella hyvää kalaa ja sitä sai ostaa savustettuna mukaankin

Töissä on ollut vaakalentoa, on toimintasuunnitelmaa, budjettia, virka-asunnon remonttia, uusia kollegoita, kokouksia ja sitten ihan sitä normaalia kiireistä rutiinia mitä muulloinkin. Onneksi kuitenkin aina johonkin väliin mahtuu jotain piristettä, ja perjantaina kävin Saksan edustuston järjestämässä Oktoberfestissä töiden päätteeksi. Ainoa hikka on (enkä muista sitä ikinä!) että näihin juttuihin pitäisi mennä matalakorkoisissa kengissä täällä. Yleensä vastaanotot pidetään puutarhassa ja piikkikoroilla siellä eteneminen on hieman tahmeaa. Hetken kun seisot paikallasi niin korot uppoavat tiukasti nurmikkoon. Saksan virka-asunnon puutarha on rinteessä ja loppuvaiheessa hoksasin, että kun upotan vapaaehtoisesti ne korot nurmikkoon niin seison ihan mukavasti suorassa kuin ballerinoilla ikään. J

Iksun elämään ei kuulu mitään uutta. Se tarkastaa tilukset aamuin illoin aidan reunaa kulkien ja merkkaillen chilipensaita. Olen yrittänyt kitkeä sen haukkuherkkyyttä pois, se vaihtelee kuulumisia naapurin koirien kanssa vähän liian kovaäänisesti. Ja jos mitään ei kuulu, se menee keskelle pihaa istumaan ja haukahtaa pari kertaa. Ja siitä se sitten taas lähtee. Mutta mäyräkoiraahan on tunnetusti todella "helppo" opettaa huonoilta tavoilta pois, joten tilanne on 1-0 ja arvatkaa kuka on voitolla?

Nurmikko on kuivaa, vain kastelluilla alueilla kasvit ovat hengissä

Marjaanalta saadut kahvipensaat tekevät ahkerasti papuja

Toistaiseksi papaijat ovat vielä pysyneet kiinni rungossa, ehkä tässä on toiveita saada oman puun papaijoja joku päivä

PS. Jos jotain kiinnostaa vielä palovammojeni tilanne, niin ne ovat parantuneet melko hyvin mutta tuntuvat vievän paljon kauemmin kuin ajattelin. Yksi arpi jo leikattiin, ja vielä 1-2 pitäisi hoitaa kirurgisesti. Kyllä se varmaan vuoden verran vie ennen kuin kaikki arvet vaalenevat. Mutta koska olen jo ylittänyt Miss Suomi-kilpailujen ikärajan niin sillä ei ole enää väliä.