Arkea, juhlaa ja onkos tullut kesä?

Runsaan vuoden jälkeen olen jo tottunut moniin juttuihin, jotka alussa herättivät kummastusta ja hämmennystä. Mutta vieläkin löytyy joitakin asioita joita jaksan ihmetellä.

Matatu-pikkubusseista on moneksi. Myös ruumisarkun kuljetukseen.

Yksi vakavampi ihmettelyn aihe on marraskuun puolivälissä sattuneet kahden kenialaisen nuoren naisen päälle hyökkäämiset: hyökkäykset sattuivat eri aikoihin ja kummassakin syynä oli nuoren naisen pukeutumistyyli, joka joidenkin miesten mielestä oli liian provosoiva. Ja mitä nämä siveellisyyttä puolustavat nuoret miehet sitten tekivät? repivät kaikki vaatekappaleet naispoloisen päältä pois ja runtelivat hänet sairaalakuntoon. Kovaan ääneen kuulutettiin, että mitäs pukeutuivat niin siveettömästi….  ja mikä merkillisintä: unohtavatko nämä oman etnisen perintönsä? turkanaheimon naisetkin kulkevat pakarat paljaina ja heimossa jos toisessakin on normaalia naisille kulkea yläruumis paljaana. No, onneksi syylliset pidätettiin mutta saa nähdä kuinka kauan. Pidätettyjen joukossa kun sattui olemaan myös yksi poliisi.

Kenia on todella korruptoitunut paikka. Kaikesta – melkein kaikesta – voi selvitä rahalla ja hyvillä suhteilla. Autokolareissa voi syyllinen saada vieritettyä syyn syyttömän kontolle, jos tuntee poliisin ja sattuu olemaan tukku rahaa taskussa. Yhtäkkiä syyttömästä vain tulee syyllinen. Sen varalta täällä monella onkin autossaan nk. comprehensive-vakuutus, joka korvaa sekä omat että vastapuolen vahingot (vastaako täyskaskoa, en tiedä….).
Jopa itsenäisyyspäivänä suurlähettilään virka-asuntoa vahtimaan pyydetyt diplomaattipoliisin jäsenet vihjailivat epävirallisesti että heidän pitäisi saada jonkinlainen ”korvaus” siitä että he tulivat tekemään työtään (josta he saavat palkan työnantajaltaan). Olimme blondeja ja tarjosimme korvauksena mehuja ja keksiä.

Itsenäisyyspäivävastaanoton alla suurlähettilään virka-asunnossa jaettiin kunniamerkit vuosikymmeniä suurlähetystöä palvelleille Jamesille ja Thomasille (sls Sofie From-Emmerberger keskellä)

Täällä on käytössä hauska termi: Kenian cowboyt. Sillä tarkoitetaan Kenian väestön valkoista väestönosaa, jonka esivanhemmat muuttivat tänne noin kolme sukupolvea sitten . He ovat kenialaisia, heillä on Kenian passi. Stereotypian mukaan he ajelevat vanhoilla vihreilla Landrovereilla, nauttivat päivittäisen gintonicinsa ja kello viiden teensä, ovat punakoita kasvoiltaan ja kovaäänisiä sekä osaavat puhua swahilia sujuvasti (joskin kuulemma vahvalla aksentilla). Näiden Kenian cowboyden omistamia on suuri osa menestyvistä design-liikkeistä ja heitä tapaa kaikilla klubeilla. Myös Muthaiga Country Clubilla, jossa itse käyn, heihin törmää – ja jotenkin tuntuu että siirryn silloin itse aina ajassa noin sata vuotta taaksepäin. (En ole tarpeeksi asiantuntija sen asian suhteen, miten Kenian cowboyt ja nk. Happy Valley- väestö liittyvät toisiinsa - luulisin että kyseessä on sama asia. Lisätietoa halukkaille voi löytyä linkistä http://en.wikipedia.org/wiki/Happy_Valley_set.)

Josta saankin hyvän aasin sillan sillä Kelly, joka oli tapdance-opettajamme Muthaigassa, on Kenian cowboyden jälkeläinen, brittien käsittääkseni. Tai irlantilaisten. Ihan todella kivoja ihmisiä, suurin nimittävä tekijä näille ihmisille tuntuu olevan energisyys ja positiivisuus. Tai ainakin niille, jotka itse tunnen.


Iloiset tap dance-aloittelijat (irlantilaisten uusien ystävieni Aideenin ja Leslien välissä)

Tapdance –harrastukseni siis huipentui esitykseen Muthaiga Country Clubilla, jonne jokainen voi kutsua pari vierasta paikan päälle yleisöksi. Itse kutsuin Östmanin Annen ja Emilian. Harjoittelin kahden irlantilaiskollegan kanssa parina sunnuntaina ylimääräistä, sillä askelet eivät tuntuneet jäävän lainkaan muistiin. Taustamusiikkina soi tuttuja joululauluja, ja yksi meistä jo totesinkin ettei hän ennen ole aloittanut syyskuussa joululaulujen kuuntelua. Kiinnyin omiin lainattuihin steppikenkiini niin, etten olisi halunnut niistä luopua – tapdance on ihana harrastus! Esityksemme meni yllättävän hyvin ja lohduttavaa oli, että jokainen meistä teki virheitä eikä se loppujen lopuksi näy liikaa edes videoilla.

Hienompi tanssiesitys oli se, johon Anna minut "raahasi" eli Tandawazi-tapahtumaan kuuluva fuusiotanssiesitys Loreshossa. Indonesialaisen temppelitanssin, flamencon ja breakdancen sulautuminen yhteen oli upea elämys. Esiintymispaikkana tähtitaivaan alla oli uskomattoman upean yksityiskodin piha.

Eilen oli viimeiset joulumarkkinat, tällä kerralla Karenin raviradalla. Harmi ettei näitä isoja käsityöläismarkkinoita järjestetä kuin joulun alla, sillä siellä myytävät tuotteet ovat usein todella laadukkaita eikä niitä pysty välttämättä hankkimaan mistään muualta Nairobissa. Kauppiaita tulee mm. rannikolta ja suuri osa kauppiaistakin on edellä mainittuja Kenian cowboyta.

Luovia istuinjakkareita pesusoikoista

ja metalliämpäreistä

Tämä kuitenkin on suosikkituolini, jonka ehkä kenties jonain tulevan vuonna hankin.....

Aidoista höyhenistä koristekauluksia

Pahkasiat ja Buddhat sulassa sovussa

Työrintamalla on todella kiirettä tällä hetkellä. Yhtä aikaa työn alla on erilaisia remonttihankkeita ja konsulirintamalla työllistää mm. Kenian yllättävä ilmoitus lopettaa tyystin kansainväliset adoptiot. Syyksi tähän äkkinäiseen ja melko brutaaliin päätökseen on mainittu se, että Keniaa on syytetty tässä yhteydessä ihmiskaupasta. Tällä hetkellä maassa on kuitenkin monia perheitä jo hakemassa adoptiolapsiaan, sillä Kenia on vaatinut aina adoptiovanhemmilta että he viettävät lapsen kanssa 9kk Keniassa (olen ihmetellyt miten työssäkäyvät nuoret ihmiset pystyvät järjestämään elämänsä siten että voivat muuttaa tänne niin pitkäksi aikaa?). Tämä tarkoittaa sitä, että lapset ovat oppineet adoptiovanhempien kielen ja ehtineet kiintyä puolin ja toisin. Kaikki täällä olevat edustustot tekevät töitä sen eteen, että edes nuo jo lasta hakemassa olevat vanhemmat voisivat saattaa adoptioprosessinsa loppuun. Toivotaan että edustustojen yhteistyö tuottaa tulosta.

Suomesta tuomani siiklit on istutettu kasvimaahan, vihreää vartta on työntynyt ylös jo n. 5cm. Täytyy toivoa että ilmasto suosii ja ensi vuoden puolella saan oman maan siikliperunoita! Puutarhaani ilmestyi myös kaksi arabica-kahvipensasta lisää (toinen alkaa juuri kukkimaan) ja  muutama maapähkinän taimi. Täällä eletään alkukesää.

Joululoma häämöttää ensi viikolla. Nairobissa päivälämpötila nousee tällä hetkellä parhaimmillaan n. +30 asteeseen. Yksi pikkujouluvieraistani runsas viikko sitten totesi, niin uskonnollisesti joulu onkin oikeastaan lähtöisin lämpöisestä maasta. Silti joulutunnelmaan pääseminen vaatii mielikuvitusta, ja hämmästelin miten pikkujouluvieraani onnistuivat nauttimaan kuumasta glögistä kun sinä päivänä lämpötila oli kohonnut +32 asteeseen varjossa.

Sisareltani saadut lumiukot ihmettelevät missä on lumi??

 

Viikonloppu valokuvina

Joskus ei vaan oikein saa langan päästä kiinni - toisin sanoen en nyt keksi miten pistäisin sekavan viikonloppuni nättiin pakettiin.
Joten päätinkin sitten pläjäyttää kuvia näin sadekaudella kukoistavasta puutarhastani sekä sadekauden nurjasta puolesta eli punaisen mullan muuttumisesta punaruskeaksi liejuksi.

 



Sunbird-koiraat ovat niin kauniita. Naaraat ovat sellaisia harmaavarpusen näköisiä. Todella säikky lintu ja vaikea kuvata, tämänkin kuvasin makuuhuoneen ikkunan läpi.

Päätin pitkän pohdinnan jälkeen ostaa puutarhaani myös orkidean, joka viihtyy siellä vallan mainiosti. Viime kesänä hankin jo Suomesta kolme halpaa orkideaa, jotka kuvittelin tuovani tänne matkalaukussa: olisin vain leikannut kukkavarret pois, ja käärinyt juuripaakun sanomalehteen. En ottanut huomioon, että saunan lattialla Kenian matkaa odotellessa muurahaiset olivat vallanneet niiden ruukut. Sinne ne jäivät sisareni puutarhaan muuahaisineen päivineen. Kirpaisi kyllä maksaa täällä orkideasta 35 euroa kun Suomessa samoja saa alle kympin Ikeasta.....

Paratiisilinnut ovat parhaimmillaan :)

Lempinimeltään Afrikan lilja - oikeaa nimeään en edes muista. Tämä kukkii kerran vuodessa näin muhkeasti, todella näyttävä kukka.

Afrikan liljat lähikuvassa

Joulutähdetkin ovat jo täällä!

Tomaatit jouduimme suojaamaan mansikkaverkolla, pitkähäntäiset närhen sukulaiset ovat pahempia  kuin heinäsirkkaparvi ja koko kasvimaa tyhjenee hetkessä mikäli herkkuja ei suojaa.

Närhien lisäksi on sitten tämä nelijalkainen hortonomi, jolta pitää kasvimaata myös toisinaan suojata. Muutama kypsä tomaatti Iksun laadunvalvonnassa

En tiedä mikä tämän pampun nimi on, näitäkin tulee säännöllisin väliajoin ylös maasta

Passionhedelmät kypsymässä

Siellä jo yksi loistaa violettina eli kypsänä

Pikkuruinen lime-sitruunapuuni on tulvillaan sormenkokoisia sitruunoita, laskin nopeasti 16kpl mutta kyllä niitä on enemmän!! Gin-tonicin höysteeksi tai kenties limoncellon aineksiksi....?

Iksu ei voi sietää näitä ibislintuja - tätä yksilöä torkkuva ibisvartija ei ollut vielä huomannut

Kuvaussessioni keskeytti Iksun torkut sohvan käsinojalla. Not happy.

Ilta, takkatuli ja kauniit muhkeat vaaleanpunaiset ruusut (kimpun hinta hulppeat 3 euroa)

Kävin viikonloppuna myös markkinoilla. Ensin lauantaina suunnistin sateesta huolimatta Karuran metsään urheilukentälle pystytetyille joulumarkkinoille. Mitään en ostanut ja kävelin pääsylipputiskinkin ohi muina naisina vahingossa (en suoraan sanoen huomannut sitä). Auto meinasi jäädä märälle mutapellolle kiinni, ja metsätien viettäessä jyrkästi alaspäin mietin että löydänkö itseni mutaliirron tuloksena jostain puskasta. Märkä mutavelli on tosi liukasta ja arvaamattomampi ajaa kuin jääkelit.

Auto oli pesty aamulla....



Ja kumpparitkin olivat ihan puhtaat

Tämä ei ollut yhtään mitään - tässä oli jopa tuotu kuorma-autolastillinen soraa, jottei autot uppoa peltoon

Näytteillä oleat esineet olivat märkiä ja osittain pressujen alle piilotettuja

Ei niin puhtaat saappaat markkinoiden jälkeen

Sunnuntaina oli vuorossa Karenin Fashion Market, eli muotimessut. Melko pienet ja ytimekkäät. Täältäkään ei tarttunut mukaan mitään.

Näiden kenialaisten naisten kengänkorot ovat mahtavia - jopa korkeampia kuin pariisilaisilla transuilla

Tästä mainosjulisteesta sai sen kuvan että siellä olisi ollut jotain ostettavaakin. Ei ollut.

Ensi kerralla enemmän tekstiä ja vähemmän kuvia. Promise.

Matkailuhaaveita

Tämä kuva on symbolinen ja esittää painavia esteitä matkahaaveideni tiellä:
isot veromätkyt (koska v.2013 vuokrasin asuntoni ekaa kertaa enkä ymmärtänyt vaihtaa veroprosenttia),
joulun lentolippu ja autovakuutus & asuntolaina. Mutta joku päivä ne siitä väistyvät!!!

Silloin kun elämässä on "taloudellista turbulenssia" kuten eräs kollegani muutamia vuosia sitten asian ilmaisi, jokin pirulainen laittaa minun kohdallani aina mielikuvitukseni laukkaamaan jotta voisin tuhlata vielä enemmän rahaa ja nytkin olen haaveillut - jopa melkein laatinut listan - kohteista, joissa haluan täällä Keniassa oloaikani (vielä 2-3 vuotta) käydä. Tässä se lista:

1) Victorian putoukset on yksi UNESCOn maailmanperintökohteita. Se sijaitsee Zimbabwen ja Sambian rajalla ja sinne 3pvän hyvätasoinen (turvallinen) matka maksaa noin 1000USD. Putoukset on nimetty skotlantilaisen tutkimusmatkailijan David Livingstonen toimesta (= "Doctor Livingstone, I presume"). Putouksilla on myös alkuperäinen vanhempi nimi Mosi-oa-Tunya, mikä tarkoittaa savu, joka jyrisee ja se on putouksien virallinen nimi Sambiassa. Kollegani lähtee käymään siellä parin viikon päästä, lentäen Sambiaan Livingstonen kaupunkiin (olen kade....). Vaikka putoukset eivät ole korkeimmat tai leveimmät maailmassa, niitä silti väitetään suurimmiksi. Puistossa voi kävellä 1,7 kilometriä pitkää päällystettyä tietä, mikä on tehty rotkon kärkeen ja josta on mahtavat näkymät putouksille. Sadekauden aikana on kuin kävelisi rankassa sademyrskyssä, kun vesi kuohuu satoja metrejä maan yläpuolella ja jyrisee vain 60 metrin päässä.

2) Zanzibar ja Serengeti Tansaniassa Zanzibar on melko turvallinen ja todella kaunis rannikkokohde (verrattuna Kenian nykytilanteeseen) ja kollegani Susa on postannut sieltä ihan mahtavia valokuvia. Kollegojen mukaan siellä kuuluu ehdottomasti käydä maustefarmilla. Toinen paikka, johon mieli palaa, on Serengeti, jonne olisi upeaa päästä safarille.

3) Seychelles kuuluu meidän suurlähetystömme toimialueeseen. MUTTA eipä sinne kovin virkamatkoille lähdetä, se on täältäkin kallis kohde. 3 päivän matka maksaa minimissään noin 750 USD eikä siinä ajassa ehdi nähdä paljon mitään. En voi edes mennä sinne ensi keväänä eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen vaalivirkailijaksi, sillä siellä asuu pysyvästi vain 7 suomalaista. Nyyh.....

4) Uganda kuuluu myös toimialueeseemme ja pääkaupunki Kampalaan saatan jopa päästäkin ensi keväänä vaalivirkailijaksi. Mutta Ugandassa minua ei kiinnosta niinkään Kampala vaan gorillat. Ja sademetsässä asuvia gorilloja katsomaan onkin sitten taas sellainen 1000USD reissu luvassa ihan 3 päivän mittaisenakin. Sademetsät ovat melko kaukana Kampalasta, majoitus täytyy olla turvasyistä jossain luksus lodgessa ja sieltä tehdään jalkapatikassa safari sademetsän läpi gorillojen asuinalueelle aseistettujen vartijoiden ja oppaiden kanssa. Seikkailua :)  Tämä oikeastaan on ihan ykkösenä listallani.

5) Olpejeta ja Turkana Keniassa. Olpejetasta sanotaan "Ol Pejeta is East Africa’s Largest Black Rhino Sanctuary, the only place in Kenya to see chimpanzees and holds some of the highest predator densities in Kenya." Siellä on simpanssien orpokoti, joka on kuulemma aivan hurmaava paikka. Ja siellä ehkä saattaisin nähdä sen leopardinkin, jonka olen tähän mennessä nähnyt Keniassa vain täytettynä kansallismuseossa. Turkanaan taas haluaisin lähteä valokuvausmatkalle, sillä sieltä löytyy todella upeita alkuasukasheimojen (saako vielä nykyään puhua alkuasukasheimoista, en tiedä????) perinteisiä asuja - värikkäitä ja näyttäviä.

6) Kapkaupunkiin shoppailemaan. Tämä tuskin tarvitsee selittelyjä. Paitsi että Kapkaupunki on ihan todella kaunis paikka, jossa voi shoppailla jättiläismäisissä ostoskeskuksissa (näin olen ymmärtänyt??) ja samalla nauttia hyvästä ruoasta ja erinomaisesta viinistä.

Näistä siis haaveilen, jos rahapussini seuraavien parin vuoden aikana ne suinkin sallii. En usko että kohteisiin tulee esim. Suomesta erikseen lähdetyksi. Matkaseura on tottakai tervetullutta, jos haaveet osuvat yhteen..... :)

MUTTA takaisin maan pinnalle: Toistaiseksi keskityn vain 1500 euron mätkyjeni maksamiseen ja arjen pyörittämiseen. Ja haaveilemiseen.
 

LENNOSSA

Pitkään lentomatkaan ei totu. Käväisin Suomessa konsulipäivillä päivittämässä tietoja ja taitoja ja täytyy sanoa, että lentomatka sinne on aina yhtä pitkä. Niin, kyllähän se tietenkin onkin yhtä ”pitkä”, mutta tarkoitan että se tuntuukin aina yhtä pitkältä eikä siihen totu. Lähtö kotoa klo 17.30 iltaruuhkassa Jomo Kenyattan kv lentokentälle (JKIA) , 2 tuntia taksissa ja sitten kentällä odottelua – kone lähti vasta klo 22.25, mutta tässä maassa on parempi aina varata aikaa kaikenmaailman jonotteluun. Odotellessa voi mennä terminaalin ainoaan kahvilaan, jossa saa olla onnellinen löytäessään jonkinlaisen istumapaikan. Nyt istahdin samaan pöytään kanadalaisen eläkeläisparin kanssa ja vaihdoimme Kenia-kokemuksiamme celine dion-ranskaksi.

Menomatkalla viereeni istahti kaksi kenialaista parikymppistä poikaa, mahdollisesti juoksijoita ja ensimmäistä kertaa lentokoneessa. (Voi sitä ihmetyksen määrää…. ) Juuri kun meille oli työnnetyt illallistarjottimet nenän alle ja olin saanut punaviinin muovimukiini, päätti toinen näistä vierustovereistani, että nyt täytyy päästä vessaan. Siinä sitten taiteilin itseni käytäväpaikalta pystyyn kannatellen toisella kädellä tarjotinta ja toisella punaviinilasia. Ja totta kai tuo vessaanpyrkijä heilautti juuri sitä kättäni jossa oli punaviinilasi. Vaaleanruskeille housuilleni levisi tummanpuhuvat tahrat ja minä kajautin selkärangasta kumpuavan ”MERDE!” ilmoille. Kumma kuinka sitä vieläkin kiroilee ranskaksi…. J Onneksi olin ottanut myös vichyä, ja sillä sekä suolalla sain tahrat hieman haaleammiksi. Haalea ei sen sijaan ollut se katse jonka loin tuohon vessaveikkoon kun hän palasi takaisin paikalleen ja jumppasin jälleen itseni tarjottimen + hieman tyhjemmän punaviinilasin kanssa uudemman kerran pystyyn. Saavuin Tampereelle klo 17 eli noin 24 tuntia tuli oltua matkassa. Siskoni oli onneksi tehnyt ihanaa janssoninkiusausta, se lievitti kaikki matkan rasitukset hetkessä!

Paluulennolle lähdin Vantaalta aamulla klo 4.45 ja oli illalla klo 22 kotona – päivälento tulee nopeammin ja on kaikin puolin siedettävämpi vaihtoehto. Tosin Amsterdamin sankan sumun vuoksi sain oikeasti melkein juosta lentokentän läpi, sillä vaihtoaikaa jäi vain 40min normaalin 1,5tunnin sijasta enkä tiennyt milloin portti sulkeutuu. Päätin kulkea itsepalvelupassintarkastuksen läpi, sillä siellä ei yleensä ole pahemmin jonoa. Jostain syystä nyt oli joka kopissa joku ekakertalainen, jolle laitteen salaisuudet eivät auenneet vaikka kaikki jonossa seisovat yrittivät kovaan ääneen heitä neuvoa. Ehdin koneeseen nipin napin ja tällä kertaa se oli puolityhjä, joten saatoin levittäytyä ihan rauhassa kahdelle paikalle. Jossain vaiheessa luulin nähneeni vasemmalla puolella koneen seinustalla vanhanaikaisen lampunvarjostimen, mutta ajattelin nähneeni väärin. Mutta ehei: siellä se lampunvarjostin matkusti muina naisina Nairobiin!

Onkohan tämä hattu tehty Niksipirkan ohjeilla? Tosin en näe sukkahousuja missään.....

Ensisilmäykseltä Suomeen saapuessani ilma näytti aurinkoiselta ja taivas siniseltä. Sen jälkeen alkoikin sade, tuuli, lumi, kylmyys, sade, hieman lämpimämpi keli. Itse asiassa säät noudattivat jokseensakin samaa kaavaa kuin kesäkuun kesälomallani, ainoa ero oli että nyt oli lämpimämpää kuin juhannuksena (Iltalehden mukaan). Tampereella taivastelin hirveän rumaa uutta Torni-hotellia (musta korkea laatikko aseman takana) ja Helsingissä rumaa mereen pissivää jättiläiskokoista Bad boy-patsasta. Bad boy ilmeisesti häviää, mutta Torni pysyy…..

Reissu oli kaiken kaikkiaan hyvä, niin ammatillisesti kuin ihan senkin puolesta, että ehdin melko hyvin näkemään ystäviäni Helsingissä. Sellainenkin hassu sattuma osui kohdalle, että kun pistin facebookiin päivityksen junassa Hesasta Tampereelle kurssiviikon päätteeksi, vastasi muutamaa vaunua kauempaa Marjatta olevansa samassa junassa. Tutustuimme nimittäin vähän samoissa merkeissä viime kesänä, kun otin lentokentältä bussin Tampereelle ja istuimme vierekkäin - oli merkillinen sattuma että jälleen kerran olimme molemmat matkalla Tampereelle. J

Töissä oli töitä (meinasin kirjoittaa ”täitä”….) poissaollessani kertynyt ihan kiitettävästi, mutta nipistin silti saldotunneista sen verran aikaa, että ehdin hyvän ystäväni ja ex-kollegani Annen (Östman) ja miehensä Pamin vihkimistilaisuuteen Sheria Housessa. Tuli samalla tutuksi tuo paikka, johon lähetän niin monia asiakkaita viemään vihkitodistuksensa laillistettavaksi Kenian viranomaisilla.  

Meille asennettiin syksyn alussa töihin työajan leimauslaite Ventus (vrt. Timecon), ja minä olen vastuuhenkilönä siinä. Teoriassahan se ei kuulemma työllistä hoitajaansa nimeksikään, mutta minusta tuntuu että meille on tullut joku maanantaiversio sillä mm. tällä viikolla ajastani meni varmaan 50% serverihuoneessa roikkumiseen ja jokaisen työntekijän työaikojen korjailuun tunnilla eteenpäin. Pahuksen laite oli päättänyt siirtyä talviaikaan, vaikkei täällä siirretä kelloja. Eikä missään neuvota miten se pakotetaan palaamaan takaisin kesäaikaan. Jääräpäisenä taistelin laitteen kanssa niin kauan että vihdoin perjantaina sain kaiken palaamaan normaaliksi. On aina ilo selättää joku kone, vielä toistaiseksi se on onnistunut.

Perjantaina käväisin valoisan aikaan Annan (Muinonen) synttäreillä. Puutarhassa valmisteltiin isoa barbecueta (vartaassa kokonainen vuohi) ja illasta tuli todennäköisesti oikein onnistunut. Itse olen niin pelkuri, etten uskalla täällä ajaa pimeällä takaisin  tuota melkein tunnin ajomatkaa, joten palasin kotiin jo ennen kuin juhlat edes alkoivat. Siksi en aja pimeällä, että täällä on edelleen paljon autokaappauksia, tiet ovat heikosti valaistuja ja erittäin huonokuntoisia toisin paikoin (asfaltissa voi olla järkyttävän iso kuoppa ihan keskellä tietä eikä sitä pimeällä näe). Lisäksi osassa autoista on valot suunnattuina lähinnä vastaantulijan silmiin, joten aja nyt sitten sokaistuna pimeässä kuoppaisella tiellä….. Harmitti kyllä, etten jäänyt juhlimaan, mutta tilannetta lohdutti hieman se, että minä sain Taittingeria ja myöhemmin tulevat vieraat kuohuviiniä.

Anna ei ollut tilannut grillattavaksi kokonaista vuohta, mutta siinä se nyt oli vartaaseen seivästettynä valkosipulit mahassaan

Iksu oli Suomen matkani ajan puutarhurini Tobiaksen hyvässä hoidossa. Se meinasi haljeta onnesta kun tulin kotiin ja vaati matkalaukut avattavaksi saman tien – sieltä löytyi uusi teddykarvainen vinkuva kettu, jolle on nyt neljäntenä päivänä jo tehty aivokirurginen leikkaus ja vinku poistettu pään sisältä. Se oli ehkä stressireaktio sille, että eilen innostuin pukemaan Iksua halloween-noidaksi ja napsimaan kuvia. Alla olevassa kuvassa tiiviistyy Iksun ilmeessä melko hyvin, mitä se tuumi tästä kuvaussessiosta.

"Eläinsuojeluyhdistyksen yhteystiedot, pls!!"

Kaapeli-TV’ni kk-maksu näyttääkin jääneen maksamatta tässä kaiken keskellä, joten heittäydyn siis TV-kaistan ihmeelliseen maailmaan nauttimaan Vain elämää-ohjelma Paula Koivuniemen päivästä. Sen ansiosta pysyn täällä 8000km päässä täysin mukana kaikissa Putous, Vain Elämää, Tanssii tähtien kanssa ja Aku & Seitsemän ihmettä jne ohjelmissa!!! Napi napi.

Viikonlopun kokoinen pala Intiaa

 

Hääteltta Lake Elementaitan tuulisella rannalla

Mistä ihmeestä aloittaisin? mieli on niin täynnä väriä, iloa, kauneutta ja loistoa, että on ihan todella vaikeaa pistää tämä viikonlopun kokoinen pala Intiaa paperille.

Lake Elementaitan toisella rannalla makaa the Great Warrior

Sain ystäväni Annen kautta kutsun intialaisiin häihin, jotka pidettiin viime viikonloppuna Nairobin ulkopuolella noin kahden tunnin ajomatkan päässä. Jo pelkkä kutsu oli taideteos - se on painettu Intiassa ja todella hieno. Muutamat vieraista viittasivat häihin nimellä Punjabi Wedding mikä tarkoittanee että kyseessä oli sikhi-häät. Pahoittelen jo tässä vaiheessa, jos olen tehnyt asiavirheitä. Yhdessä viikonlopussa ei tulla asiantuntijaksi, mutta yritän nyt tässä avata asiaa siltä pohjalta mitä itse opin näistä perinteisistä intialaisista hääseremonioista.

Hääjuhlat sisälsivät monia seremonioita (joita oli järjestetty jo Nairobissakin etukäteen), ja joiden vuoksi suurin osa vieraista todellakin vietti koko viikonlopun tuolla tänä vuonna avatulla hotellialueella. Morsiamen nimi on Sapna ja sulhasen Kunal (myöhemmin tekstissä).

Omiin valmisteluihini kuului edes yhden intialaisasun hankkiminen itse hääjuhlaan ja Annen kanssa suuntasimme viikko sitten sunnuntaina intialaiseen ostoskeskukseen Diamond Plazalle. Löysin mielestäni melko onnistuneen mekon, tosin mustan väriltään, mutta kuten tulin huomaamaan niin juhlassa oli muitakin mustia mekkoja. Itse asuun kuuluu mekon lisäksi "silkkihousut" ja huivi. Ensin luulin etten mahdu niihin housuihin, mutta idea onkin jättää suurin osa kangasta nilkkoihin rypylle ja mahdun todella hyvin niihin pöksyihin kun ymmärsin miten ne puetaan päälle.

Saavuttuamme Elementaitalle, ensimmäinen ohjelmanumero oli Mendhin ottaminen. Kaikille hääjuhlaan osallistuville naisille piirrettiin käsiin hennatatuoinnit eli mendhit. Morsian oli istunut tatuoitavana jo 2,5 tuntia kun saavuimme ja kaikkiaan hänen tatuointeihinsa taisi kulua melkein 4 tuntia. Ne olivatkin upeat, käsien kämmenpuolella näkyy tatuoituina morsian ja sulhanen. Nilkkatatuoinnit olivat aivan yhtä upeat. Hennatatuoinnin päälle voi laittaa sitruuna-sokerivettä kun väriaine on vähän kuivahtanut. Myös Vick'siä voi käyttää. Täten tatuoinnista tulee tummempi ja kuvio pysyy kauemmin käsissä.

Otin vähän vaatimattomammat versiot, kuvio kiertää tosin käden päällipuolelle

Chunni seremonia järjestettiin myöhemmin samana päivänä (perjantai). Kyseessä on sulhasen suvun lahjojen luovuttaminen morsiamelle. ("The ceremony involves the boy’s family visiting the girl’s house or venue that they have arranged to accommodate the guests. The boy’s family bring gifts comprising of fruit, Indian sweets, meva (dry fruit) and a complete outfit for the girl. Some families opt to bring many more gifts, although this is neither expected nor necessary.")

 Ilta jatkui tanssin merkeissä. Morsiamen sukulaiset tulivat isojen punaisten keppien kanssa "uhkailemaan" sulhasen sukua, tarkoituksena oli osoittaa että morsianta tulee kohdella kunnolla tai "täältä pesee". Vieraat löivät tahtia rumpupalikoilla piirin ulkoreunoilla.

 

Seuraavana päivänä oli vuorossa Sapnan Maiyaan ("Family and friends begin rubbing the vatna on the bride. This is concentrated on the face, arms, hands and feet. The maiyaan ceremony is a playful and cheeky affair when relatives will often mischievously apply the vatna on every available body part! Ladies traditionally sing jovial folk songs to enhance the celebratory atmosphere."). Kaikille seremoniaan osallistuville naisille jaettiin huivit ja rannerenkaat, morsian istutettiin teltan keskelle ja sitten kaikki vuorollaan sivelivät paksua kurkumatahnaa kaikkialle mihin pystyi (joku yritti tunkea sitä jopa morsiamen korvaan). Hiuksille siveltiin öljyä. Alun perin morsiamen olisi tarkoitus täten tahnoitettuna viettää koko vuorokausi peseytymättä omassa huoneessaan, mutta näin ei nykypäivänä taida kovinkaan moni morsian enää tehdä.

Huivit, rannerenkaat ja otsakoristeet jaettiin kaikille naisvieraille kauniisti organzapusseihin pakattuina.

Vatnasta eli tuosta kurkuman, sinappiöljyn ja jauhojen muodostamasta tahnasta sanotaan näin: "The vatna is a natural skin purifier so acts like a face and body mask. This is why it is applied three times before the wedding day. So the main purpose behind the maiya ceremony is to beautify the couple!"

Ryhmäkuva maiaanin jälkeen

Myöhemmin lauantai-iltapäivänä oli tiedossa sulhasen eli Kunalin vastaava seremonia (Pithi), johon me emme osallistuneet.

Ennen auringonlaskua (ehdottomasti ennen klo 18) järjestettiin vielä Sapnalle Churra (Choora) seremonia. "Choorae (plural) may contain different coloured bangles in various combinations, but the most common combination is red and white. The choora is worn by the bride for 40 days from the day she puts it on and on the 40th day only her husband can remove it for her. She can wear other choora after that for as long as she likes in any colour. During the old is gold days, the bride would wear a chura for a full year. When the color started to fade, her inlaws would actually have it recolored, so everyone knows she was a newly wed (less than a year of marriage). As the choora is made of fragile materials, Punjabi custom has it that the bride may refrain from heavy housework in her marital home to keep it intact for the 40 days, as a kind of honeymoon."

Näillä pojilla oli hieman hankaluuksia pujotella renkaita käteen, joten Sapnan kädet voideltiin ja rannerenkaat kasteltiin maidossa ennen pujottamista.

Churra seremonian lopuksi ja seremoniassa käsiin pujotettujen punaisten rannerenkaiden lisäksi morsiamen käsiin pujotettiin upeat riipukset, joita hän kantoi myös seuraavana päivänä mennessään naimisiin.

Sunnuntai-aamuna vietettiin varsinaiset häät järven rantaan pystytetyssä juhlateltassa.

Sulhanen saapuu

 

Morsian saapuu - hääpuku painoi 35kg!!

 

Itse vihkiminen tapahtui siten, että nuoripari kulki 4 kertaa alttarin ympäri ja oli sen jälkeen naimisissa.

 

Pyhä kirja kannettiin arvokkaasti telttaan ja pois sieltä

Häiden jälkeen iltapäivällä tuore aviopari muutti yhteen ja Sapna-morsian kannettiin upeassa sadusta repäistyssä kantotuolissa Kunalin asunnolle.

 

Iltavastaanotto oli upeasti järjestetty, ruoka oli hyvää ja hääpari (etenkin morsian) häikäisevän kaunis. Itse vähän ihmettelin sulhasen melko arkista asua, mutta näissä seremonioissa morsian tuntui muutoinkin saavan paljon enemmän huomiota osakseen.

Vieraat voivat kirjoittaa onnitteluitaan suureen tauluun, jossa oli vihkiparin kuva

 

 

Seuraavana aamuna tuntui aivan normaalilta herätä flamingojen metelöintiin mökin ulkopuolella - satumainen viikonloppu sai upean lopun.

 

Sattuihan siellä kaikenlaista mikä olisi voinut pilata viikonlopun, kuten esim. se että hääpäivän aamuna hotellin päävesiputki oli haljennut ja kaikkiin huoneisiin tuli vain ruskeana kuohuvaa alkalista vettä, todennäköisesti suoraan järvestä. Pestessä tuntui että vesi vain pyöri iholla ja saippua ei huuhtoutunut pois. Jälkeenpäin vasta mietin kuinka järkevää ylipäätään oli ottaa suihku siinä vedessä, mutta ainakaan vielä ei mitään näkyvää sairautta ole tullut. Näistä pienistä vastoinkäymisistä (ml. sähkökatkokset) huolimatta kaikki vieraat olivat parhaimmissaan paikalla juhlimassa Sapnaa ja Kunalia.

 

Upea viikonloppu, ehdottomasti värikkäin kokemukseni pitkään aikaan!!!